Sony valmistelee kahta uutta PS4-mallia / Uutiset / pelaaja.fi

Sony valmistelee kahta uutta PS4-mallia

3.06.2015 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
12

Sony valmistelee uusia malleja PS4-konsolistaan, uudet asiakirjat paljastavat.

Yhdysvaltain telehallintovirasto FCC:lle toimitettujen dokumenttien mukaan Sony on tuomassa markkinoille kaksi uutta PS4-mallia. Asiakirjojen perusteella toinen malli sisältää nykyiseen versioon verrattuna lähinnä sisäisiä uudistuksia, joiden arvellaan alentavan konsolien valmistuskustannuksia. Toinen uusista malleista on sen sijaan varustettu yhden teratavun kiintolevyllä, mikä kaksinkertaistaisi PS4:n käytettävissä olevan tallennustilan.

Asiakirjojen mukaan PS4-mallisto olisi käynyt myös pienellä laihdutuskuurilla. Konsolin painon kerrotaan nimittäin laskevan uusien mallien myötä 2,5 kg:aan nykyisestä 2,8 kg:sta.

Toistaiseksi uusia PS4-malleja ei ole vahvistettu virallisesti. Mahdollisesta uudistuksesta saadaan todennäköisesti lisätietoja viimeistään parin viikon päästä järjestettävillä E3-messuilla.

Lähde: Dualshockers

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Sundance Kid kuva
Sundance Kid

Sitten kun minulla on isompi telkkari ja nelos pleikkari, aina saa haaveilla...

Käyttäjän JNyknn kuva
JNyknn

Toivottavasti hinta alenee sen verran, että itsekin viitsin ostaa.

Käyttäjän lindario kuva
lindario

Himskatti. Olisin saamassa pleikun ylppärilahjaksi, jotenka toivon ja rukoilen, että uudistukset jäävät juurikin muistinlisän ja pienemmän painon tasolle. Nimittäin jos tehot ja vääntövoima kasvavat näihin nykyversioihin nähden, niin sitten harmittaa.

Käyttäjän DuskTillDawn kuva
DuskTillDawn
Lainaus käyttäjältä lindario

Himskatti. Olisin saamassa pleikun ylppärilahjaksi, jotenka toivon ja rukoilen, että uudistukset jäävät juurikin muistinlisän ja pienemmän painon tasolle. Nimittäin jos tehot ja vääntövoima kasvavat näihin nykyversioihin nähden, niin sitten harmittaa.

Niin ei ikävä kyllä voi tapahtua.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

1TB on aivan liian vähän. Itsellä ollut 1TB levy PS4:ssä julkaisusta asti ja se on melkein täynnä. Eikä mulla ole edes niin montaa peliä kyseiselle vehkeelle. Olisivat samantien tarjonnut sitä 1,5TB mallia.

Käyttäjän Krademuzy kuva
Krademuzy
Lainaus käyttäjältä snaketus

1TB on aivan liian vähän. Itsellä ollut 1TB levy PS4:ssä julkaisusta asti ja se on melkein täynnä. Eikä mulla ole edes niin montaa peliä kyseiselle vehkeelle. Olisivat samantien tarjonnut sitä 1,5TB mallia.

En tiedä millaisia pelejä pelaat itse mutta itse kun pelaan jonkun yksinpelin läpi (tai pelin josta pelaan vain yksinpeliä, kuten AC IV) niin poistan sen pelin jos tiedän etten enää tule juurikaan pelaamaan sitä. Sen sijaan vaikkapa GTA V, vaikka en pelaisi GTA Onlinea niin silti jättäisin pelin asennetuksi koska pelaisin välillä sitä yksinpeliä vaikka olenkin sen jo aikaa sitten pelannut 100%. Itselle riittää näin 1TB hyvin. Tosin ei pelejäkään ole vielä kuin muutama.

Käyttäjän MastaKillah kuva
MastaKillah
Lainaus käyttäjältä snaketus

1TB on aivan liian vähän. Itsellä ollut 1TB levy PS4:ssä julkaisusta asti ja se on melkein täynnä. Eikä mulla ole edes niin montaa peliä kyseiselle vehkeelle. Olisivat samantien tarjonnut sitä 1,5TB mallia.

Lainaus käyttäjältä Krademuzy

En tiedä millaisia pelejä pelaat itse mutta itse kun pelaan jonkun yksinpelin läpi (tai pelin josta pelaan vain yksinpeliä, kuten AC IV) niin poistan sen pelin jos tiedän etten enää tule juurikaan pelaamaan sitä. Sen sijaan vaikkapa GTA V, vaikka en pelaisi GTA Onlinea niin silti jättäisin pelin asennetuksi koska pelaisin välillä sitä yksinpeliä vaikka olenkin sen jo aikaa sitten pelannut 100%. Itselle riittää näin 1TB hyvin. Tosin ei pelejäkään ole vielä kuin muutama.

Tämä. Varsinkin kun fyysisten pelien asennus kovolle vie muutaman minuutin (ne päivitykset on sitten asia erikseen) niin miksi niitä pitää varastoida sinne pölyttymään. Mulla on PS4:n 500gt kovo puolillaan ja pelejä suhteellisen paljon sekä digitaalisena, että kiekoilla. Tällä hetkellä taitaa olla asennettuna joku 4-6 AAA-peliä ja hyvin usein ei noinkaan paljoa. Nauhotuksia sen sijaan kertyy aika paljon, mutta usb3-kovolle ne siirtyy onneksi muutamassa minuutissa.

Käyttäjän Core kuva
Core

Yksinpelit ei olekaan ehkä se ongelma, vaan pölyttymään itelle jääkin usein moninpelit mitä sillon tällön tulee pelattua. Ja sitten se päivitysten asennus ei nappaa, eikä lataaminen muutenkaan kun fyysisiä ei tuu juur harrastettua. Tämä siis Onella, mutta ei se 500gb sielläkään riitä mihkään

Käyttäjän Joulupukki kuva
Joulupukki

Höh, valmistelisisvat mielummin uuden ps 5;en niin saataisiin konsolitkin tälle vuosikymmenelle tehojen puolesta.

Käyttäjän rap kuva
rap

http://www.pushsquare.com/news/2015/06/ps4_nyko_databank_will_put_some_extra_fat_on_your_ps4_this_june

Tuo Nykonin härveli julkaistaan ensi viikolla, tosin vain amerikassa tuolloin. Hommaatte tuon pleikkaan ja siihen sellanen 6 teran kovo kiinni niin ei tarvii poistella pelejä ihan äkkiä :D Itsellä on PS4:ssä 1 teran kovo, jossa pelejä asennettuna 24kpl. gta v ja wolfenstein vie jo yksistään muistaakseni yli 40 gigaa tilaa/peli...