Sony vapautti lisää PS4:n tehoja kehittäjien käyttöön / Uutiset / pelaaja.fi

Sony vapautti lisää PS4:n tehoja kehittäjien käyttöön

1.12.2015 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
13

Sonyn kerrotaan tarjoavan PlayStation 4 -kehittäjälle entistä enemmän suoritintehoja.

Nähtävästi PS4-kehitysyksikön viimeisin malli on vapauttanut kehittäjien käyttöön konsolin seitsemännen suoritinytimen. Tieto on peräisin FMOD-väliohjelmiston päivitystiedoista, jotka kertovat ohjelmiston lisänneen tuen äskettäin avatulle seitsemännelle ytimelle. Eurogamer-julkaisu kertoo myös tarkistaneensa asiaa lähteiltään, jotka ovat vahvistaneet PS4:n seitsemännen ytimen todella olevan kehittäjien hyödynnettävissä.

Aikaisemmin käyttöjärjestelmän tarpeisiin varatun seitsemännen ytimen vapautuminen ei todennäköisesti vaikuta jo julkaistujen pelien suorituskykyyn ilman erillistä päivitystä. Kehittäjät voivat kuitenkin tulevaisuudessa hyödyntää vapautunutta suoritinaikaa PS4-pelejä kehittäessään.

Myös Microsoft vapautti viime talvena Xbox One -konsolinsa seitsemännen ytimen kehittäjien käyttöön. Xbox Onella kehittäjien käytössä oleva suoritinaika vaihtelee kuitenkin käyttöjärjestelmän vaatimusten mukaan. Esimerkiksi äänikomennot haukkaavat ison osan seitsemännen ytimen resursseista. Eurogamerin tietojen mukaan myös PS4:llä vapautuneen ytimen suorituskykyä jaetaan käyttöjärjestelmän ja sovellusten välille.

Sony ei toistaiseksi ole kommentoinut väitteitä.

Lähde: Eurogamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä wlizer

ei kannata, vaatii aika paljon osaamista ettei systeemi ylikuumene / muutu epävakaaksi. ps4 käy muutenki jo aika kuumana pelatessa uusimpia teknologia virityksiä. lisäksi huonontaa psn napin toimivuutta ja spotifyn käyttämistä yhdessä pelisovelluksen kanssa. parempi optimoida pelit paremmin kuin vaatia konsolilta ylikuormitusta. näin laitteet joutuvat nopeammin huoltoon jne.

Täh? Eiköhän se vehje ole suunniteltu toimimaan myös kaikki tehot käytössä. Olisi varsin tyhmää jos ei olisi. Vielä tyhmempää olisi se, että käyttöjärjestelmän vakaus rampautettaisiin muutaman extra pikselin, tai muun graafisen herkun takia. Mutta se mitään ylikuumenemista aiheuttaisi. Olettaen että ei ole kahlinnut konsoliaan mihinkään ilmankiertoa vailla olevaan kaappiin, niin kuin joillakin on tapana.

Käyttäjän humungus kuva
humungus
Lainaus käyttäjältä snaketus

Lainaus käyttäjältä wlizerei kannata, vaatii aika paljon osaamista ettei systeemi ylikuumene / muutu epävakaaksi. ps4 käy muutenki jo aika kuumana pelatessa uusimpia teknologia virityksiä. lisäksi huonontaa psn napin toimivuutta ja spotifyn käyttämistä yhdessä pelisovelluksen kanssa. parempi optimoida pelit paremmin kuin vaatia konsolilta ylikuormitusta. näin laitteet joutuvat nopeammin huoltoon jne.
Täh? Eiköhän se vehje ole suunniteltu toimimaan myös kaikki tehot käytössä. Olisi varsin tyhmää jos ei olisi. Vielä tyhmempää olisi se, että käyttöjärjestelmän vakaus rampautettaisiin muutaman extra pikselin, tai muun graafisen herkun takia. Mutta se mitään ylikuumenemista aiheuttaisi. Olettaen että ei ole kahlinnut konsoliaan mihinkään ilmankiertoa vailla olevaan kaappiin, niin kuin joillakin on tapana.

No kylläpä voi vaikuttaa kuumenemiseen hieman, tietokoneiden ja konsolien prosessorit kuumenevat mitä enemmän rasitusta on, pelkällä työpöytäkäytöllä prosessori on paljon viileämpi kuin pelatessa. Kun tämä 7. ydin vapautetaan pelien käyttöön, konsolin prosessori voi kuumeta hieman enemmän kuin aiemmin. Tietysti prosessorin "älykäs" tuuletin varmaan ottaa tämän huomioon ja pyrkii pitämään lämmöt kurissa. Siis jos tuulettimen lisääntyvää jäähdytystä ei oteta huomioon prosessori käy hieman kuumempana pelatessa kuin aiemmin, tosin lämmönnousu on varsin pientä ja tuskin aiheuttaisi mitään ongelmia. Kuten sanottua tuuletin varmaan eliminoi tämän erittäin pienen lämmönnousun rasituksessa.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä humungus

[quote='käyttäjältä snaketus']Lainaus käyttäjältä wlizerei kannata, vaatii aika paljon osaamista ettei systeemi ylikuumene / muutu epävakaaksi. ps4 käy muutenki jo aika kuumana pelatessa uusimpia teknologia virityksiä. lisäksi huonontaa psn napin toimivuutta ja spotifyn käyttämistä yhdessä pelisovelluksen kanssa. parempi optimoida pelit paremmin kuin vaatia konsolilta ylikuormitusta. näin laitteet joutuvat nopeammin huoltoon jne.
Täh? Eiköhän se vehje ole suunniteltu toimimaan myös kaikki tehot käytössä. Olisi varsin tyhmää jos ei olisi. Vielä tyhmempää olisi se, että käyttöjärjestelmän vakaus rampautettaisiin muutaman extra pikselin, tai muun graafisen herkun takia. Mutta se mitään ylikuumenemista aiheuttaisi. Olettaen että ei ole kahlinnut konsoliaan mihinkään ilmankiertoa vailla olevaan kaappiin, niin kuin joillakin on tapana.[/quote]

No kylläpä voi vaikuttaa kuumenemiseen hieman, tietokoneiden ja konsolien prosessorit kuumenevat mitä enemmän rasitusta on, pelkällä työpöytäkäytöllä prosessori on paljon viileämpi kuin pelatessa. Kun tämä 7. ydin vapautetaan pelien käyttöön, konsolin prosessori voi kuumeta hieman enemmän kuin aiemmin. Tietysti prosessorin "älykäs" tuuletin varmaan ottaa tämän huomioon ja pyrkii pitämään lämmöt kurissa. Siis jos tuulettimen lisääntyvää jäähdytystä ei oteta huomioon prosessori käy hieman kuumempana pelatessa kuin aiemmin, tosin lämmönnousu on varsin pientä ja tuskin aiheuttaisi mitään ongelmia. Kuten sanottua tuuletin varmaan eliminoi tämän erittäin pienen lämmönnousun rasituksessa.

En väittänytkään etteikö tuottaisi lisää lämpöä. Pointtini oli, että ei se lisälämpö mitään ongelmia tai konsolin hajoamista aiheuttaisi, niin kun jotkut uumoilee. Tietenkin mikroprosessori kuorman kasvaessa tuottaa enemmän lämpöä.

Nostoja