
Sony jättää väliin ensi vuoden E3-pelimessut, elektroniikkajätti on vahvistanut yhdessä tapahtuman järjestävän Entertainment Software Associationin kanssa.
Tapaus on tietyllä tapaa historiallinen, sillä tämä on PlayStationin ja E3-messujen 24-vuotisena elinaikana ensimmäinen kerta, kun Sony sivuuttaa tapahtuman. Lausunnossaan Game Informerille yhtiön edustaja on kertonut, ettei PlayStationilta kannata odottaa edes minkäänlaista messujen sivulla järjestettävää lehdistötilaisuutta, jollaisia esimerkiksi Electronic Arts on viime aikoina tehnyt.
– Pelialan kehittyessä Sony Interactive Entertainment jatkaa pyrkimyksiään löytää uudenlaisia kekseliäitä mahdollisuuksia olla yhteydessä faneihinsa. PlayStation-fanit ovat meille kaikki kaikessa ja me haluamma aina innovoida, ajatella erilailla ja kokeilla uusia keinoja, joilla ilahduttaa pelaajia. Tämän tuloksena olemme päättäneet jättää osallistumatta E3:een vuonna 2019. Tutkimme uusia ja tuttuja keinoja vuorovaikuttaa yhteisömme kanssa vuonna 2019, emmekä malta odottaa, että voimme kertoa suunnitelmistamme teille, PlayStationin edustaja toteaa.
Sonyn päätös on varmasti iso kolhu E3:lle, sillä tapahtuma on etsinyt viimeiset vuodet kovasti identtiteettiään kuluttajavetoisten tapahtumien, kuten PAX-messujen rinnalla. Electronic Arts on jättänyt osallistumatta virallisesti tapahtumaan vuodesta 2016 lähtien ja pitänyt mieluummin sen rinnalla oman yhteisövetoisen EA Play -tapahtuman. Viime vuonna myös Microsoft panosti vähemmän itse messuilla olemiseen ja keskitti peliensä näyttämisen ennemmin E3:n läheisyyteen kuin sen tukikohtana toimineeseen Los Angelesin messukeskukseen. Nintendo on vuorostaan useamman vuoden ajan hylännyt perinteiset lehdistötilaisuudet ja korvannut ne omilla Direct- ja Tree House -verkkolähetyksillä.
Sony itse piti tänä vuonna myös kovin kokeellisen E3-lehdistötilaisuuden. Ison julkistustulvan sijasta yhtiö keskittyi esittämään tapauksessa neljää sen tulevaa, jo tiedossa ollutta suurpeliä, mitä rytmitettiin muutamilla pienemmillä esittelyillä.
Sekä Nintendon että Microsoftin on määrä osallistua vielä ainakin ensi vuoden E3-pelimessuille.
Sonyn päätös jättää E3-messut väliin on herättänyt paljon spekulaatioita myös seuraavan PlayStationin lähestyvästä julkaisusta. E3-messujen väliin jättäminen voi esimerkiksi tarkoittaa, että Sony suunnittelee ensi vuodelle vielä omaa tapahtumaansa, jossa se keskittyisi rauhassa PlayStationin tulevaisuuden esittelemiseen ilman tarvetta taistella huomiosta kiireisen E3-viikon keskellä.
Lähde: Game Informer
Kommentit
PS4 pelit loppu?
PS5 aika lähestyy.
Itsekkin veikkaan että tähän päätökseen vaikutti myös se, ettei PS4lle tule enää jo nyt tiedossa olevien v2019 julkaistavien pelien lisäksi juuri mitään suurempia yksinoikeuksia vaan katse on jo käännetty PS5n suuntaan..eli ensi vuonna ei olisi vielä juurikaan näytettävää, vaan vasta v2020n puolella PS5:ta ja sen pelejä aletaan hypettämään ja markkinoimaan.
Mutta onhan tuo kyllä E3 messujen kannalta huono juttu, saa nähdä järjestetäänkö tuota koko pelikansan huomion keräävää tapahtumaa enää parin kolmen vuoden päästä ollenkaan, vaan järjestävätkö julkaisijat omia tapahtumiaaan pitkin vuotta....sanoisin että hieman sääli jos näin pääsee käymään.
Ensimmäinen reaktioni oli pettynyt, mutta sitten mietin että tosiaan PS5 lähenee ja isoja paukkuja ei ole juuri tarjota E3:n huomiokilpailuun. Mielenkiinnolla odotan jääkö Sonyn puheet uusista tavoista vuorovaikuttaa fanien kanssa pelkiksi puheiksi vai ei.
Sonylla on kyllä ollut kummallista menoa viimeisen vuoden verran. Suurimpana ihmeellisyytenä se, että Sony on uusi Nintendo, joka ei salli pehmopornoa alustallaan, mutta Nintendo sallii. Nyt on maailma ylösalaisin. Ei pidä omaa PSX-tspahtumaans ja nyt jäåmässä E3:sta.
Veikkaan PS5-julkistusta keväällä ja julkaisua loppuvuodesta tai viimeistään 2019 tilikauden lopussa. Ei tähän enää mitään PS4-pelejä mahdu.
Yksi niistä keinoista oli sensuuri sillä sehän aina ilahduttaa pelaajia.
Jos tällä linjalla mennään niin seuraava pelaajia "ilahduttava" uutinen on se että PS5 onkin pelikäyttöön tuunattu uusi Xperia.
Ehkä tässä nyt sitten siirrytään kokonaan kasailemaan PS5:n julkaisua niin laitteiston kuin pelienkin puolesta. Microsoftin studiohankinnat viittaa siihen suuntaan, että siellä ollaan nyt petraamassa urakalla yksinoikeuksien suhteen ja täysi hyöty tuskin tulee realisoitumaan enää nykykonsoleilla. Microsoft siis pedannee tulevalle konsolille/pc-hybridille räjähtävää yksinoikeuksien ja julkistusten täyteistä lähtöä, joten Sonynkin on nyt aika himmata PS4:n paukutuksen kanssa ja varautua siihen, että sillä on aikanaan kyky vastata haasteeseen.
Kuten tämä sukupolvi opetti, konsolisodan alun kompastelu voi tuntua tilipussissa pitkään ja kipeästi.
No kyllähän sinne vuoteen 2019 tulee mahtumaan sellaiset PS4 yksinoikeudet kuten Days Gone, The Last of Us Part II, Ghost of Tsushima ja Death Stranding...kyllä siinä on ihan riittävä kattaus vielä Sonylle yksinoikeuksia vuodeksi 2019, eikä Sonya varmaan hattaisi jos joku noista venyisi vielä alkuvuodelle 2020, koska tuossa taas ei ole juuri mitään logiikkaa että Sony jättäytyisi E3:sta pois jos olisivat uutta konsolia tuomassa markkinoille jo v.2019, vai haluatko kenties jollain tavalla perustella tätä logiikkaasi? Kyllä nimenomaan silloin tuolla oltaisiin paikalla PS5:sta rummuttamassa, jos konsolin julkaisu tapahtuisi jo v.2019, mitä ei kyllä tule tapahtumaan vaikka kuinka mahdollisimman aikaisesta uuden konsolisukupolven aloituksesta haaveilisit.
Toki on mahdollista, että Sony yrittäisi puskea PS5:sta ulos jo alkuvuodesta 2020, mikä osuisi yhteen PS2:n 20 vuotis-julkaisupäivän kanssa, mutta toisaalta taas itse uskon pitemminkin siihen, että konsoli saadaan ulos alkuperäisen pleikkarin 25-vuotisjuhlan aikoihin, eli syyskuussa 2020. Eli konsoli tullaan julkistamaan tuolloin keväällä 2020 ja esitellään laajemmin 2020 E3-messuilla.
Pääsisivät kuitenkin tuolloin todennäköisesti myös markkinoille ensin ennen seuraavan Xboxin julkaisua, joka tapahtuisi todennäköisesti aikaisintaan loka-marraskuussa 2020 tai vasta vuoden 2021 lopussa, alkuperäisen Xboxin 20-vuotispäivänä. Tosin epäilen että Microsoft haluaisi Sonylle ja PS5:lle antaa vuoden etumatkaa...toisaalta paljon riippuu siitäkin miten ja millä aikautulla saavat Xcloud-streamaus palvelunsa kasaan, sillä ainakin huhujen perusteella Microsoftin olisi tarkoitus julkaista tuo samaan aikaan yhdessä seuraavan Xboxin kanssa.
Aluksi kuulosti erikoiselta mutta ei ehkä sitten kuitenkaan kun E32018 muistelee. Saattoi tulla faneilta jonkin verran palautetta huilu konserteista yms. Kaikki kyllä varmasti muistaa sonyn kaikkienaikojen heikoimman pressin. Ja jos tänäkään vuonna ei uutisia uudesta konsolista ja uusista peleistä, niin melko turha niitä samoja pelejä mennä esittelemään mitkä on näytetty jo 3 vuotta sitten!
Joo, sieltä on se kovin tapaus vasta tulossa, eli The Last of Us Part II. Ne muut yksinoikeudet vielä päälle.
Eli ei tämä nyt mikään lopun alku PS4:lle ole. Pelattavaa riittää.
Entäs jos on jo ne kaikki merkittävät pelit pelannut? Katsos kun jotku meistä osti PS4:n jo 2013. Kyllä se nyt on PS4:lle lopun alkua. Eihän ne pelit toki mihinkään häviä, jos ei ole vielä niitä pelannut, mutta ainakin itselleni uusi sukupolvi alkaa heti, kun sen ensimmäisen laite julkaistaan. Ei neljä vuotta sen jälkeen.