Sonyn sisuksissa syntynyt massiiviroolipeli DC Universe Online saapuu Xbox Onelle

DC:n maailmasta sovitettu massiiviroolipeli DC Universe Online saapuu viiden vuoden ikäisenä nyt myös Xbox Onelle.

12.1.2016 00:21

Sony Online Entertainmentina aikoinaan tunnettu verkkopelikehittäjä Daybreak Game Company valmistautuu julkaisemaan ensimmäisen Xbox One -pelinsä. Vielä tulevan kevään aikana konsolille on tekemässä tuloaan DC Universe Online, jota on jo aiemmin päästy pelailemaan vain niin PlayStation 4:llä, PlayStation 3:lla kuin Windows-koneillakin.

Samalla on vahvistunut, että DC Universe Onlinen PlayStation 4- ja pc-pelaajat pääsevät seikkailemaan vielä keskenään samoilla palvelimilla. Ominaisuuden on tarkoitus tupsahtaa peliin 25. tammikuuta.

Tänään maanantaina täyden viiden vuoden ikään yltänyt DC Universe Online on nimensä mukaisesti DC:n sarjakuvien maailmaan sijoittuva massiivimoninpeli. Ilmaiseksi pelattavissa olevassa pelissä pelaajat pääsevät luomaan joko oman supersankarinsa tai -rikollisensa, jotka sitten ikonisten hahmojen opastamana lähtevät rakentamaan mainettaan muiden superfriikkien joukossa seikkaillen.

DC Universe Onlinen Xbox One -version on mahdollistanut Daybreak Game Companyn viimevuotinen itsenäistyminen Sonysta. Sony myi kehittäjän pois viime helmikuussa ja luopui samalla monien muidenkin nimikkeiden, kuten Everquestin ja PlanetSiden, omistajuudesta. DC Universe Online tuskin jääneekään vielä Daybreakin viimeiseksi Xbox-peliksi.

Lähde: DC Universe Online, Shacknews

Lisää luettavaa