PlayStation 4:n erikoinen verkkopeli The Tomorrow Children on kokemassa yllätyselvytyksen. Pelin luonut Q-Games on ilmoittanut, että se on onnistunut poikkeuksellisesti neuvottelemaan pelin oikeudet haltuunsa The Tomorrow Childerinin alun perin julkaisseelta Sonylta. Nyt pyrkimyksenä on tuoda peli takaisin osin uudelleen rakennettuna.

The Tomorrow Children julkaistiin virallisesti syksyllä 2016, mutta sai sulkutuomion jo noin vuotta myöhemmin. Kovin neuvostoteemaisessa pelissä pelaajien tarkoituksena oli yhteistuumin rakentaa, ylläpitää ja suojella verkossa eläneitä kyläyhteisöjä, mutta se jätti epämääräisyydessään ja paikoittaisessa monotonisuudessaan monet raapimaan päätään. Silti peli onnistui keräämään oman pienen fanikuntansa, joka onkin toivonut kovasti pelin paluuta.

– Haluan kiittää ennen kaikkea The Tomorrow Childrenin faneja, joita ilman en olisi koskaan saanut itsevarmuutta tämän sopimuksen aikaansaamiseksi, Q-Games-perustaja Dylan Cuthbert hehkuttaa IGN-sivustolle.

Tiedossa ei toistaiseksi ole, millaisella aikataululla tai edes millaisilla alustoilla The Tomorrow Childrenin olisi määrä palata. Q-Gamesin tarkoituksena olisi kuitenkin raportoida hankkeen etenemisestä sille omistetun uutiskirjeen muodossa.

Pelaaja-lehden arvostelun The Tomorrow Childrenista voi kurkistaa tästä. Ohessa myös sen vanha julkaisutraileri.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa