Sonyn tuloskatsaus kertoo hyvää PS4:n tilanteesta

Sonyn puolivuotiskatsaus kertoo PS4-kaupan käyvän edelleen kuumana.

1.11.2017 06:56

Sonyn peliosastolla menee varsin vahvasti, yhtiön puolivuotiskatsaus kertoo.

Kuluvan tilivuoden toisen neljänneksen tulosjulkistuksen mukaan PS4-konsoleita on toimitettu maailmalle yhteensä 67,5 miljoonaa kappaletta. Viimeisimmällä neljänneksellä konsolitoimitukset olivat 4,2 miljoonaa kappaletta, joka on huomattava kasvu edellisen neljänneksi 3,3 miljoonasta. Alkuvuoden menestyksen perusteella Sony korotti konsolien myyntiennustettaan kuluvalle tilivuodelle 19 miljoonaan kappaleeseen aiemmasta 18 miljoonan kappaleen ennusteestaan.

Yhtiön videopeleihin keskittyvän osaston tulos oli niin ikään kasvussa. Toisen vuosineljänneksen myynnit olivat 35 prosenttia edellisvuotta paremmat parempien peli- ja konsolimyyntien sekä valuuttakurssien ansiosta.

Lähde: Sony

Lisää luettavaa