Sorrolle loppu ensi viikolla – uusi Assassin’s Creed paljastuu pian (päivitetty)

Seuraavasta Assassin's Creedistä kuullaan jo ensi viikolla.

9.5.2015 07:39

Seuraava Assassin’s Creed -peli paljastuu ensi viikolla. 

Uudesta Assassin’s Creedistä saadaan Ubisoftin mukaan lisätietoja 12. toukokuuta. Suoraa julkistuslähetystä voi seurata tiistaina pelisarjan verkkosivuilta iltaseitsemän pintaan Suomen aikaa.

Mitä todennäköisimmin verhon takaa paljastuu jo joulukuussa verkkoon vuotanut Assassin’s Creed Victory, joka siirtää salamurhapuuhat viktoriaanisen Lontoon kolkkoihin maisemiin. Pelistä viime vuonna nähty materiaali esitteli muun muassa uutta tarttumaköysimekaniikkaa ja entistä monipuolisempaa taistelutoimintaa.

Ubisoft-pomo Yves Guillemot on jo ehtinyt lupaamaan, ettei seuraava Assassin’s Creed tule olemaan edellisen Unity-osan tapaan viimeistelemätön ja buginen.

Paljastuspäivämäärän kyljessä Ubisoft on julkaissut lyhyen videon, joka esittelee viktoriaanisen ajan teloitusteknologiaa nyrkkirautoineen hyvin vähin elein. Videon mukaan ”sorron on loputtava”, mutta vielä ei ole varsinaisesti tiedossa, kuka tällä kertaa mahtaa sortaa ketä. Pätkän voi katsastaa alta.

Päivitys: Aikaisen mainosmateriaalin mukaan ensi viikolla paljastuva osa on nimeltään Assassin’s Creed: Syndicate

Lähde: PC Gamer, Polygon, Eurogamer

Lisää luettavaa