Sota World of Warcraft -pelaajien välillä kiihtyy / Uutiset / pelaaja.fi

Sota World of Warcraft -pelaajien välillä kiihtyy

14.07.2006 // Kirjoittanut: LassiK
4

Uusi päivitys World of Warcraft -peliin tuo merkittävää kehitystä pelaajien väliseen taisteluun eli PvP-pelaamiseen. Mukaan tulee tavoitepohjaisia taistelutehtäviä ja realmien välisiä taistelutantereita. Kehitystyö on vielä kesken, mutta Blizzard kertoo uusista ominaisuuksista tiedotteessaan - eikä virallista julkaisupäivääkään ole vielä luvattu.

World PvP:n tavoitteet sijoitetaan ensin kahdelle pelialuelle Silithukseen ja Eastern Plaguelandsiin. Alueilla on PvP-tavoitteita, joita jokainen pelaaja voi halutessaan suorittaa. Niissä onnistuminen tuo sekä hahmolle että koko alueella oleville liittolaisille erilaisia etuja, ja tietysti myös kunniapisteitä eli honour pointseja. Taistelut riehuvat palvelimilla koko ajan.

Silithuksessa pelaajat kamppailevat punaisen kristallipölyn hallinnasta. Pelaajat voivat kerätä aavikkopölyä - jota Blizzard kutsuu kenties Dyyniin viitaten rohdoksi eli spiceksi. Kun pölyn saa kuljetettua omaan tukikohtaan, hahmo saa henkilökohtaista buffia. Kun joko Horde tai Alliance on kerännyt tarpeeksi rohtoa, kaikki alueen liittolaishahmot saavat voimakkaan buffin, joka vaikuttaa Silithuksen alueen lisäksi myös Ahn'Qirajin instance-luoliin.

Toisella puolella valtakuntaa Alliance yrittää valloittaa Eastern Plaguelandsia. Alueella taistellaan neljän tornin hallinnasta. Torni valloitetaan puhdistamalla se kokonaan vihollisista, jonka jälkeen se siirtyy pelaajan liittolaisten haltuun. Jokainen torni antaa etua hallitsijalleen - esimerkiksi nopeampia lentoreittejä alueen halki. Mikäli Alliance tai Horde saa haltuunsa kaikki neljä tornia, kaikkia alueella olevat liittolaiset saavat voimakkaan buffin joka lisää hyökkäys- tai loitsuvoimaa Undeadeja vastaan sekä Eastern Plaguelandsilla että Stratholmessa.

Cross-Realm -taistelut puolestaan mahdollistavat kolmen eri instanssin pelaamisen toisissa realmeissa olevia hahmoja vastaan. Virallisella World of Warcraft -sivustolla kerrotaan pian mitkä realmit voivat haastaa toisiaan. Tantereina toimivat Warsong Gulch, Arathi Basin ja Alterac Valley.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Äikäku!

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Kivaa täytyy sanoa. On hyvä olla klaanissa jo nin pääsee toimintaan mukaan :D (www.dneclan.com "Wildhammer" realmissa)

Käyttäjän Fraeon kuva
Fraeon

"Jee!"

Ainakin Honorable Killien grindaamisesta tulee helpompaa.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

JEs ooo