Space Hulk-, Jagged Alliance -kehittäjä lopettaa pelien tekemisen

Tanskalainen pelistudio Full Control on päättänyt luopua pelien kehittämisestä sen taloudellisten paineiden johdosta.

21.3.2015 19:30

Viimeisimmistä Space Hulk -peleistä muun muassa tuttu kehittäjä Full Control on luopumassa pelien tekemisestä. Tanskalainen pelistudio on ilmoittanut, että se on lähitulevaisuudessa keskittymässä enää lähinnä vain vanhojen peliensä myymiseen ja tukemiseen, minkä myötä se on karsinut pois pääosan henkilöstöstään.

Studiolta tulleiden tietojen mukaan päätökseen vaikuttivat muun muassa niin sen uuden Jagged Alliance: Flashback -pelin heikko menestys, sijoittajan menettäminen kuin myös uusia peliprojekteja varten tarvitun rahoituksen puuttuminen. Ennen päätöstä luopua pelien kehittämisestä Full Control ehti olla olemassa noin 11 vuotta, minkä aikana se sai ulos kymmenen peliä.

Uudesta linjastaan huolimatta Full Control on kuitenkin aikeissa viedä vielä muutamat sen pelejä koskevat lisäsisältö- ja käännössuunnitelmat päätökseensä asti. Näin ollen Space Hulk Ascension tulee saamaan siis vielä uutta pelattavaa, minkä ohella strategista Space Hulk -toimintaa tullaan vielä saamaan myös PlayStation 3:lle, Vitalle, Wii U:lle, Android-laitteille ja Windows-luureille.

Lähde: Nordic Game

Lisää luettavaa