Square Enix: lohkoketjuja ja NFT:itä hyödyntävät pelit ovat keskeinen osa yhtiön strategiaa / Uutiset / pelaaja.fi

Square Enix: lohkoketjuja ja NFT:itä hyödyntävät pelit ovat keskeinen osa yhtiön strategiaa

2.01.2022 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
15

Japanilaisyhtiö Square Enix on liittynyt viimeisimpänä pelitalona NFT- ja lohkoketjupelien kelkkaan.

Square Enixin toimitusjohtaja Yosuke Matsuda on julkaissut vuoden vaihtumisen kunniaksi kirjeen, jossa korostetaan uusien teknologioiden merkitystä pelialan tulevaisuudessa. Matsudan mukaan lohkoketjuteknologiat ja NFT:t mahdollistavat uusia tapoja nauttia pelaamisesta, vaikka ne eivät palvelisikaan hauskanpidon vuoksi pelaavaa käyttäjäkuntaa.

Matsuda näkee tokenisoinnin muuttavan pelialaa tekemällä sisällön luomisesta entistä palkitsevampaa. Kirjeen mukaan käyttäjät ovat luoneet pelisisältöä tähän saakka lähinnä itseilmaisun tarpeensa vuoksi, minkä vuoksi Matsuda uskoo käyttäjien luoman sisällön vaikutusten jääneen odotettua rajallisemmaksi. Uudet teknologiat mahdollistavat Matsudan mukaan käyttäjien palkitsemisen sekä pelaamisesta että sisällön tuottamisesta ja tekevät erilaisilla tavoilla osallistumisesta entistä motivoivampaa.

Matsudan mukaan lohkoketjuteknologiaa hyödyntävät pelit ovat yksi Square Enixin keskeisistä strategisista teemoista kuluvasta vuodesta alkaen. Toistaiseksi yhtiö ei ole paljastanut, missä peleissä se aikoo tokenisointia hyödyntää. Square Enixin julkaisukalenterissa on kuitenkin iso liuta tälle vuodelle suunniteltuja julkaisuja, joissa se saattaa ottaa ensiaskeleitaan uuden teknologian parissa.

Lähde: Square Enix

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni

Syöpä leviää. Tässähän alkaa ihan toivoa seuraavaa suurta videopeliromahdusta.

Käyttäjän JetRam kuva
JetRam

Olikohan masentavin uudenvuodenpuhe ikinä. Lauseella toivotetaan uudet vuodet ja massiivinen lopputeksti on NFT:iden ja lohkoketjujen hypetystä. Särähti aika pahasti korvaan lause "I realize that some people who "play to have fun" and who currently form the majority of players--". Eli kokonaan uudenlainen kohdeyleisö hakusessa? Suurella ilolla luin SE:n Twitter-postauksia joissa 99% kommentoijista teilaa tämän suunnan täysin.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus

Uudet teknologiat mahdollistavat Matsudan mukaan käyttäjien palkitsemisen sekä pelaamisesta että sisällön tuottamisesta ja tekevät erilaisilla tavoilla osallistumisesta entistä motivoivampaa.

Siis mitä? Millä tapaa mikään muuttuu vain sen kautta että jatkossa kaikki maksaa luultavasti enemmän (koska on yksilöllistä sisältöä) ja siitä pääsee nauttimaan harvemmat (koska on yksilöllistä sisältöä). Paskempaahan tuo vain on enkä ymmärrä miksi edes kukaan keräilijä haluaisin "omistaa" jotain ykkösiä ja nollia :D

Toivon niin että nämä nft:t ja muut paskat häviää täysin tai niitä käytetään oikeasti järkevissä kohteissa, joissa niiden ominaisuuksille on hyötyä eikä siinä että tehdään loputtomasti monistettavissa olevista tuotteista keräilyharvinaisuuksia rajoittamalla niitä keinotekoisesti.

Miten edes nft:t mahdollistavat "palkitsemisen ja sisällön tuottamisesta" sen enempää kuin nykyisinkään on mahdollista? Onko vastaus vain se että saa jonkin kultaisen hevosarmorin, jota ei ole kenelläkään muulla? :D

Ei voisi vähempää kiinnostaa että minkälainen ase, paita, auto, hevonen tai muu sillä kanssapelaajalla on kiinni kun keskittyy pelaamiseen.

Käyttäjän Corso kuva
Corso

Ihanaa, tällaista tiedotusta olinkin kaivannut. Kiitos Square Enix!

No, vitsi vitsinä. Square Enix liittyi Ubisoftin seuraan boikottilistallani.

Lainaus Refloni

Syöpä leviää. Tässähän alkaa ihan toivoa seuraavaa suurta videopeliromahdusta.

Tätä toivon aina iltarukoukseni päätteeksi.

Lainaus JetRam

Eli kokonaan uudenlainen kohdeyleisö hakusessa? Suurella ilolla luin SE:n Twitter-postauksia joissa 99% kommentoijista teilaa tämän suunnan täysin.

Täytyy muistaa, että Twitter-kritisoijista suurin osa on intohimoisesti pelaamiseen suhtautuvia. Suuri kasuaalimassa tämän lopulta ratkaisee ja jos suhtautuminen on pitkässä juoksussa positiivista soraäänistä huolimatta, niin se on game over.

Pelifirmat jaksavat aina keksiä uusia tapoja nyhtää rahaa ja lopulta he ovat siinä hiljaa kiiruhtaen onnistuneet, kun edetään häivetaktiikalla askel kerrallaan.

Käyttäjän Izmou kuva
Izmou
Käyttäjän Sundance Kid kuva
Sundance Kid

Maailma ei loppunut free-to-play-pelien myötä ja tuskin se loppuu play-to-earn-malliinkaan. Toivon kuitenkin, että NFT-pelit jäisivät pienen porukan viihteeksi, jotka hakevat pelaamisesta pikemmin sijoituskohteita. Ja niille, jotka ovat tottuneet maksamaan pelistään 60 euroa, jäisi vielä vaihtoehtoja.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Viestin pohjalla kaikuu Bethesdan vuosien takainen neronleimaus alkaa laskuttaa modeista.

Eli modit tulevaisuudessa NFT:iden kautta Squaren nyrkin alle ja heille tietysti kuuluu osuus kaikista modeihin liittyvistä transaktioista.

Samaan aikaan pelien viimeistelyä ja sisällön tuottamista voidaan alkaa pikkuhiljaa hivuttaa yhteisön vastuulle. Jossain vaiheessa Square voi ehkä luoda pelkkiä karkeita pelirankoja, joihin rahan motivoima yleisö kehittää sisällön ja Squaren tehtäväksi jää vain nostaa katetta kaikesta heidän tekemästään työstä.

Käyttäjän Izmou kuva
Izmou
Lainaus Haerski

Viestin pohjalla kaikuu Bethesdan vuosien takainen neronleimaus alkaa laskuttaa modeista.

Eli modit tulevaisuudessa NFT:iden kautta Squaren nyrkin alle ja heille tietysti kuuluu osuus kaikista modeihin liittyvistä transaktioista.

Samaan aikaan pelien viimeistelyä ja sisällön tuottamista voidaan alkaa pikkuhiljaa hivuttaa yhteisön vastuulle. Jossain vaiheessa Square voi ehkä luoda pelkkiä karkeita pelirankoja, joihin rahan motivoima yleisö kehittää sisällön ja Squaren tehtäväksi jää vain nostaa katetta kaikesta heidän tekemästään työstä.

Roblox? Siellä vasta hirveä meininki onkin: https://www.youtube.com/watch?v=vTMF6xEiAaY

Ensimmäinen video aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=_gXlauRB1EQ

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus Izmou

Roblox? Siellä vasta hirveä meininki onkin: [url="https://www.youtube.com/watch?v=vTMF6xEiAaY"]https://www.youtube.com/watch?v=vTMF6xEiAaY[/url]

Ensimmäinen video aiheesta: [url="https://www.youtube.com/watch?v=_gXlauRB1EQ"]https://www.youtube.com/watch?v=_gXlauRB1EQ[/url]

Hyi kamala, olen aina katsonut Robloxia ehkä vähän epäillen, mutta laillahan tuo näköjään pitäisi kieltää.

Käyttäjän Rabbitman kuva
Rabbitman

Itse näkisin siinä mielessä NFT:ssä potentiaalia, jos kaikki pelit olisi NFT:nä ja sillä tavalla voisi myydä käytetyn digitaalisen pelin eteenpäin. Näin syntyisi merkittävästi vähemmän tarvetta fyysisille peleille.
Tuskin kuitenkaan koskaan tapahtuisi, koska liian helppo eteenpäin myyminen. Tosin jos pelin myynti on lakkautettu muuten, niin NFT voisi olla siihen ratkaisu saada laillinen kopio. Digitaaliset pelikopiot voisi muuttaa NFT:ksi, kun niitä ei voisi enää uutena ostaa.