Square Enix uskoo yhä lohkoketjupeleihin

Square Enix -johtaja Yosuke Matsudan mukaan lohkoketjupelit ovat tulevaisuus – studion visioissa pelaajat ansaitsevat sisältöä tuottamalla.

19.4.2022 07:49

Japanilaisstudio Square Enix uskoo yhä lohkoketjupelien olevan keskeinen osa pelialan tulevaisuutta.

Square Enixin johtaja Yosuke Matsuda on kertonut tuoreessa haastattelussa, etteivät tavalliset pelit riitä studiolle tulevaisuudessa. Hänen mukaansa studio suunnittelee luovansa uusia teknologioita hyödyntäviä pelikokeiluja, jotka kannustavat pelaajia osallistumaan peliin uusilla tavoilla. Matsuda kertoo lohkoketjujen mahdollistavan uudenlaiset pelit, joissa osa pelaajista keskittyy tuottamaan sisältöä muulle peliyhteisölle. Lohkoketjuhin perustuvaa teknologiaa käytettäisiin Matsudan visioissa näiden sisällöntuottajien palkitsemiseen.

Square Enix ei toistaiseksi ole paljastanut lohkoketjuteknologiaa hyödyntäviä julkaisuja. Matsudan kommenttien perusteella kyseessä on kuitenkin osa yhtiön pitkäjänteisempää visiota, eikä kuvatun kaltaisia pelejä välttämättä nähdä lähiaikoina.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa