Square Enixin kehittäjälegenda haluaisi Chrono Triggerin palaavan

Chrono Triggerin ohjaaja Takashi Tokita haluaisi Squaren roolipeliklassikon palaavan tavalla tai toisella.

2.6.2016 14:05

Vuonna 1995 Super Nintendolla ilmestyneen Chrono Triggerin ohjaajana toiminut Takashi Tokita näkisi mielellään roolipeliklassikosta uuden, ehostetun version.

Gameinformer-julkaisulle jutustelleen Tokitan mukaan Chrono Triggerin suitsutus pelaajien puolelta ei ole turhaa. Chrono Trigger on miehen mukaan aikansa suurimpien roolipelisarjojen yhdistelmä. Square oli saanut juuri valmiiksi Final Fantasy VI:n ja Enix pakersi oman, myöskin todella menestyneen Dragon Quest -sarjansa parissa. Chrono Triggeriin haalittiinkin kehittäjälahjakkuuksia molemmilta puolilta. Japanilaiset kehittäjäjätit yhdistyivät lopullisesti vuonna 2003 muodostaen nykyisen Square Enixin.

Takashi Tokita haluaisi henkilökohtaisesti Chrono Triggerin palaavan muodossa tai toisessa. Legendaariselle kehittäjälle kelpaisi visuaalisesti ehostettu versio, tai vaikkapa vaihtoehtoisesti elokuva. Nähtäväksi jää onko miehen tuumailuilla painoarvoa Square Enixin johtoportaan päätöksenteossa.

Chrono Trigger nähtiin myös ensimmäisellä PlayStationilla vuonna 1999 – tosin ainoastaan Japanissa. Virallisesti peli saatiin Eurooppaan vasta Nintendon DS-käsikonsolilla vuonna 2009. 

Lähde: Gameinformer

Lisää luettavaa