EA:n arcade-henkinen lumilautailupeli SSX saa uutta sisältöä. Tuoreet lisäsisältöpaketit Mt. Eddie sekä Classic Characters Pack saapuvat myyntiin 1. päivä toukokuuta alkaen.

Mt. Eddie lisää nimensä mukaisesti peliin kokonaan uuden vuoriston. Yhdeksän pudotuspaikkaa sisältävä alue on EA:n mukaan ottanut vaikuttaneita klassisesta SSX Tricky -pelistä. Jopa mukana tulevat retrohtavat musiikkikappaleet tekevät osin kunniaa aiemmille SSX-peleille.

Myös uusia hahmoja lisäävä hahmopaketti auttaa verestämään muistoja. Paketti pitää sisällään seitsemän klassista hahmoa sekä saman verran uusia lumilautoja. 

Sekä hahmopaketti että Mt. Eddie on mahdollista ostaa erikseen tai vaihtoehtoisesti alennettuun yhteishintaan. Yksittäinen paketti tulee näillä näkymin maksamaan Euroopassa noin kuusi euroa, kun taas molemmat saanee kerralla omakseen noin kahdeksalla eurolla. Eurooppaa koskevia hintatietoja ei ole vielä annettu.

Lähde: EA

Lisää luettavaa