Star Wars Battlefrontin ensimmäinen suuri laajennus ilmestyy aivan näillä näppäimillä.

Pelikauppaketju GameStopin tietojen mukaan pelin Outer Rim -lisäosa ilmestyy näillä näkymin 5. huhtikuuta. Battlefront-julkaisija Electronic Arts ei ole vielä vahvistanut julkaisupäivävuotoa, mutta pelin yhteisövastaava Mat Everettin mukaan kausipassin ostaneet saattavat päästä lisäosaan käsiksi jo kuluvan kuun puolella.

GameStopin listauksen mukaan Outer Rim tulee kustantamaan rapakon takana erikseen ostettuna 15 dollaria, ja lisäosan eurohinnan voisi kuvitella hipovan samankaltaisia lukuja. Lisäosa vie pelaajat Sullustin tehtaille ja Jabban palatsiin, ja sisältää neljä uutta karttaa, lipunryöstöhenkisen Extraction-pelimuodon, uusia aseita ja kaksi uutta pelattavaa hahmoa.

Star Wars Battlefront on saatavilla pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Lähde: VG247, IGN

Lisää luettavaa