Star Wars: Squadrons liihottaa nyt ensitrailerilla – tähtihävittäjien puikkoihin päästään lokakuussa

Motive Studiosin ensimmäinen oma peli on tähtihävittäjäkeskeinen.

14.9.2020 16:43

Viikonloppuna nimellisesti jo paljastettu Star Wars: Squadrons on näin maanantain myötä julkistettu kunnollisemmin. Nähtäville on tuotu niin pelin debyyttitraileri kuin joukko ensimmäisiä yksityiskohtia.

Tulossa on tietysti tähtihävittäjien lentämiseen keskittyvä peli, jonka on luonut aiemmin Star Wars Battlefront II:n tukikehittäjänä toiminut Motive Studios. Se sijoittuu ajallisesti Jedin paluu -elokuvan jälkimeininkeihin ja tarjoaa ensimmäisen persoonan lentelytoimintaa niin yksinpelikampanjan kuin 5 vastaan 5 -tyylisen moninpelin merkeissä. Moninpelissä räiskiminen tapahtuu sekä vastapuolen lippulaivan tuhoamiseen keskittyvän Fleet Battles- kuin suoremman toiminnan merkeissä tapahtuvan Dogfights-tilan merkeissä.

Menestyksestä pelaajia palkitaan uudenlaisilla kosmeettisilla ja pelillisillä kustomointimahdollisuuksilla sekä titteleillä. Näillä säätämään pääsee esimerkiksi aseistustaan sekä koneistoaa. EA lupaa, että kustoimointiosio ansaitaan nimenomaan vain pelaamisen kautta.

– Loimme tämän pelin kaikille Tähtien sota -faneille, jotka ovat koskaan unelmoineet liitämisestä galaksin läpi heidän suosikkitähtihävittäjässään. Olemme Motiven ja Lucasfilmin yhteistyönä onnistuneet luomaan korkealuokkaisen tähtihävittäjäkokemuksen autenttisella tarinalla, joka kutsuu Tähtien Sota -fanit tutkimaan galaksin ennennäkemättömiä kolkkia omassa aluksessaan, Squadronsin luova johtaja Ian Frazier toteaa.

Ensimmäinen näyte Star Wars: Squadronsin pelikuvasta saadaan osana perjantaina 19. kesäkuuta noin kello 2.00 käyntiin pyörähtävää EA Play -verkkolähetystä.

Star Wars: Squadrons tuodaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle lokakuun 2. päivä. Peli tukee alustojen välistä moninpeluuta sekä virtuaalitodellisuusvisiirejä ja saadaan pc:llä myyntiin niin Origin-kauppaan, Steamiin kuin Epic Games Storeen.

Lähde: EA

Lisää luettavaa