Bethesda on paljastanut suunnitelmansa Starfieldin tulevien päivitysten varalle.
Viime viikolla virallisesti ilmestyneen Starfieldin ensimmäinen päivitys keskittyy korjaamaan tärkeimpiä tunnistettuja ongelmia. Tämän jälkeen Bethesda aikoo kuitenkin toteuttaa joukon peliyhteisön toivomia uudistuksia.
Ensimmäisen päivityksen kerrotaan parantavan Starfieldin vakautta ja suorituskykyä. Lisäksi mukana on korjaukset kolmeen tehtävään, joiden eteneminen on tietyissä tilanteissa voinut estyä pelaajan toimien seurauksena.
Bethesda lupaa kiireisimpien korjausten jälkeen tuoda säännöllisin väliajoin pelaajien kaipaamia päivityksiä Starfieldiin. Listalle ovat päässeet esimerkiksi tuki Nvidia DLSS:lle pc:llä, mahdollisuus mukauttaa pelin näkökenttää, tuki 32:9-kuvasuhteen näytöille sekä kirkkauden ja kontrastin säätö. Peliin luvataan myös painike ruoan syömiseen.
Lisäksi Bethesda on vahvistanut työstävänsä Starfieldin sisäänrakennettua moditukea. Moditoimintojen kerrotaan saapuvan kaikille alustoille ensi vuoden alkupuolella. Pc-pelaajat voivat kuitenkin nauttia modaajien työn hedelmistä siihen saakka epävirallisempien kanavien kautta ja Bethesda kertoo pyrkivänsä tukemaan myös näiden modien kehitystä.
Lähde: Bethesda