Steam aloitti vuoden 2015 uudella kävijäennätyksellä / Uutiset / pelaaja.fi

Steam aloitti vuoden 2015 uudella kävijäennätyksellä

2.01.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Vuosi 2015 on alkanut Steamissa kiireisissä merkeissä. Pelipalvelujen kävijätilastojen mukaan tammikuun ensimmäisenä päivänä palvelussa vieraili samanaikaisesti 8 466 441 käyttäjää, mikä on Steamille uusi kävijäennätys.

Ennätys osui sopivasti Steamin talviloma-alen viimeisimmille päiville. Kahdeksan miljoonan kävijän rajan Steam rikkoi aikoinaan viime kesäkuussa, jolloin palvelussa oli käynnissä vuorostaan kesäalen viimeiset hetket.

Toki pitkin loppuvuotta Steamissa on käynyt kävijöiden suhteen myös vilske. Jo jouluviikon lopulla palvelu oli ehtinyt houkutella yhteen pinoon hieman vajaat 8,4 miljoonaa käyttäjää.

Lähde: Steam, NeoGAF, MCV

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax

Hienointa on ettei tainnut tulla kuin kaksi kertaa vastaan virheilmoitus steamia selatessa alejen aikana ja nekin lähti kertalaakilla F5:sta kerran painamalla.
Transistori tuli viimeiseksi napattua, mutta näemmä pitää alkaa Linuxia asentelemaan dual boottiin sitä varten.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123
Lainaus käyttäjältä Marioysikax

Hienointa on ettei tainnut tulla kuin kaksi kertaa vastaan virheilmoitus steamia selatessa alejen aikana ja nekin lähti kertalaakilla F5:sta kerran painamalla.
Transistori tuli viimeiseksi napattua, mutta näemmä pitää alkaa Linuxia asentelemaan dual boottiin sitä varten.

Parempi kuormituksen kesto, kuin aiemmin siis.