Steam blokattiin Malesiassa kansallisen lainsäädännön vastaisena – syynä pöhkö taistelupeli (päivitetty)

Malesia on alkanut estämään ihmisten pääsyä Steamiin, koska palvelusta on mahdollista ostaa Fight of Gods -peli.

10.9.2017 19:20

Pelipalvelu Steam on joutunut käyttöeston kohteeksi Malesiassa. Maan asukkaat toivat asian monien tietoisuuteen sosiaalisen median kautta perjantaina, kun he huomasivat Steamin käytön töppäävän sekä sen web-version että asiakasohjelman osalta ilmoitukseen, jonka mukaan palvelu rikkoo maassa sen kansallista lainsäädäntöä.

Malesialaissivusto The Malaysian Insightin mukaan maan viestintäkomissio on sittemmin vahvistanut olleensa estokäskyn takana. Tarkemmaksi syyksi estolle on annettu uuden early access -peli Fight of Godsin jakelu, sillä tuotoksen on katsottu rikkovan maassa uskonrauhaa.

Nimensä mukaisesti Fight of Gods on taistelupeli, jossa Jeesus, Buddha ja kumppanit laittavat toisiaan nippuun. Pelin teema onkin herättänyt monissa huvitusta, joskin varsinaisesti pelillisesti se ei näytä lumonneen kaikkia.

Mitenkään hankalaa blokin kiertäminen ei ole Malesiassa sentään ollut. Raporttien mukaan Steamin on saanut taas rullaamaan normaalisti asettamalla koneensa DNS-asetukset Googlen suuntaan.

Päivitys 9.9. kello 1:45: Valve on antanut lausunnon Kotakulle, jonka mukaan se on ollut yhteydessä Fight of Godsin kehittäjien kanssa, poistanut pelin myynnistä maassa ja pyrkinyt olemassa yhteyksissä Malesian viranomaisiin poistaakseen blokin.

Pelin julkaisija PQube on lisäksi todennut erikseen, ettei pelin ole ollut tarkoitus loukata tai ylistää jotakin tiettyä uskontoa, vaan hassutella aiheella tapaan, joka ei ole mitenkään uusia erilaisissa mediamuodoissa. Se onkin ollut pettynyt tapahtuneeseen.

Päivitys 10.10: Blokki on sitemmin nostettu maassa, joskin ilman Fight of Godsin tuomista takaisin.

Lähde: Iain McNally (Twitter)The Malaysian Insight

Lisää luettavaa