Päättyneellä viikolla alettiin hiljalleen sanoa hyvästejä Steamin Greenlightille sekä tutkiskeltiin Call of Duty -sarjan nykytilaa. Castlevanian televisiotulevaisuudestakin saatiin vinkkejä ja E3 pääsi ainakin tietyllä tapaa eroon sulkeutuneesta luonteestaan.

Näistä ja muista aiheista voi lukea lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


Steam Greenlight jää historiaan keväällä – tällainen on sen korvaaja Steam Direct

Steamiin vuonna 2012 lanseeratun Steam Greenlight -osuuden alkaa olla viimein aika jäädä historiaan. Peliyhtiö Valven pitkään jatkuneiden lupausten jälkeen Greenlight on tarkoitus päästää päiviltä kevään aikoihin, jolloin sen korvaa uusi Steam Direct -käytäntö.

Lue koko uutinen

5000€ ei tule tapahtumaan. Valve ei ole niin tyhmä, että tappaa kokonaan indie-markkinat. -Fortzon

Minusta ois fiksuinta jos tekisivät greenlightistä erillisen kaupan jossa kuluttajilla olisi vapaampia oikeuksia, kuten esimerkiksi ois pidempi aika vaatia rahaa takaisin pelistä ilman, että tarvii steamille selittää mitään. Sitten sieltä greenlightistä voisi päästä steamiin jos vaikka esimerkiksi peli olisi generoinut 3000 euroa myynneissä. Tällä tavalla epätavalliset indie pelit voisi silti tehdä rahaa ja kuitenkin aidosti hyvät pelit pääsee steamiin. Paskan pelin olisi vaikea päästä steamiin, kun ei kukaan ala ostamaan paskoja pelejä trollatakseen steamia. -Joulupukki


Destiny 2 julkaistaan syksyn tietämillä

Activision on varmistanut sijoittajille pitämässään tilaisuudessa Destiny 2:n julkaisun tapahtuvan vuoden 2017 syksyllä. Jatko-osan tavoitteena on kasvattaa sarja aiempaa laajemman yleisön keskuuteen. Bungie on lisäksi suunnitellut pelille jo valmiiksi julkaisun jälkeistä lisäsisältöä.

Lue koko uutinen

Hyvästi elämä. -xtpro

Ekaa kerta elämässäni varmaan tulen toteamaan, että pelaamatta p*skaa. Destinyn ostin tyhmänä kahdesti, koska menin ekan kappaleen myymään. Olisin myynyt toisenkin, mutta ei sitä kukaan halunnut edes ostaa pois… -Napsuh


Activision: Call of Duty palaa juurilleen tänä vuonna

Call of Duty -pelisarja on hylkäämässä tieteistulevaisuuden ainakin täksi vuodeksi, Activision kertoo.

Yhtiö valotti Call of Duty -suunnitelmiaan osavuosikatsauksensa yhteydessä. Activisionin operatiivinen johtaja Thomas Tippl kertoi viime vuonna julkaistun Call of Duty: Infinite Warfaren alisuoriutuneen. Yhtiön näkemyksen mukaan avaruusteema ei viehättänyt Call of Duty -pelaajia odotetulla tavalla.

Myöhemmin viikolla Activisionin raportoitiin irtisanoneen noin viisi prosenttia työvoimastaan. Tempaus koski myös Infinite Warfaren kehittänyttä Inifnity Wardia.

Lue koko uutinen

Yrittivät vielä väkisin saada myyntiä aikaseksi lukitsemalla Modern Warfare Remasterin tuon kurapelin taakse. Olisivat vaan myyneet molemmat pelit erikseen, niin ihan varmasti COD4:nen olisi tuottanut heille paljon rahaa. Moni jätti sen ostamatta, koska peli ei vaan yksinkertaisesti ole sen pakettihinnan (60-80€) arvonen… -Hakli

Itse olen pelannut kaikki Cod-sarjan pelit ensimmäisestä pelistä lähtien ja vain yksinpeli niissä on kiinnostanut. Jos kampanja jäisi Cod:sta pois jäisi peli ostamatta. Mutta en tietenkään osta peliä täyteen hintaan vaan alennuksesta jossain vaiheessa. Olen kokeillut CoDin multtista mutta se ei ole koskaan vienyt minua mukanaan. CoDin avaruus teema ei myöskään ihmeemmin kiinnosta joten hyvä että palaa juurilleen. -pinde84


Fantasiaroolipeli GreedFall paljastui PS4:lle, Xboxille ja pc:lle

Kunnianhimoisista mutta usein myös kovin puolitiehen jääneistä roolipeleistään tunnetun Spiders-studion seuraava tuotos on paljastunut. Ranskalaiskehittäjän uusin peli on PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle matkaa tekevä GreedFall, jota se on jälleen kerran luomassa yhteistyössä julkaisija Focus Home Interactiven kanssa.

Lue koko uutinen

Vaikka sijoittuukin uudempaan aikaan, vähän jotenkin tuli mieleen Bourgeonin Hämärän matkamiehet. Sellaista fiilistä kun saataisiin peleihin, niin ai että. Ei aina sitä D&D/Tolkien-bulkkia tai japsikamaa jättimiekkoineen. -vilunki

Mars War Logs oli puutteineen yllättävän mielenkiintoinen tapaus. Halvat tuotantoarvot toki näkyivät, mutta maailma oli todella mielenkiintoinen. The Technomancer olikin sitten paljon tylsempi tapaus. Ei se huono ole, mutta jätti vähän kylmäksi. On tekijät silti joka pelillä paremmaksi laittaneet, joten odotellaan taas mielenkiinnolla mitä sieltä tulee. -Boblick


Castlevania kääntyy Netflix-sarjaksi vielä tänä vuonna

Suoratoistojätti Netflix on paljastanut esittävänsä Castlevania-peleihin pohjautuvan sarjan vielä tänä vuonna.

Yhtiö ei paljastanut tarkempia yksityiskohtia sarjan tiimoilta. Slashfilm-blogi kertoi kuitenkin jo viime vuoden puolella Adventure Time -sarjaa tuottavan Frederator Studiosin työstävän Castlevania-sarjaa yhdessä tuottaja Adi Shankarin kanssa.

Lue koko uutinen

Todella mielenkiintoinen idea. Tosin jos Konamilla näppinsä pelissä niin käy kuten P.T. eli traileri ulos ja sitte lakastaankin jo pölyt maton alle ja vihellellen kävellään vaan pois. -seppoepson

En tiedä sarjan muista osista, mutta jätin Lords of Shadow 2:n kesken vain siksi, että siinä oli aivan liikaa välinäytöksiä. Potentiaalia lienee siis tv-sarjankin tarinankerrontaan. -Poliisitapaus


Pelialan suurtapahtuma E3 avautuu yleisölle

Median ja pelialan edustajien tapahtumana pääasiallisesti tunnetut E3-messut avautuvat tänä vuonna myös kuluttajien koettavaksi.

Lippujen myynti tilaisuutta varten käynnistyy niinkin pian kuin 13. helmikuuta, ja kaiken kaikkiaan niitä on tarkoitus tuoda kuluttajien saataville 15 000 kappaletta. Nopeimmille lippuja tarjotaan 150 dollarin eli noin 140 euron hintaan, kun normaalihintaan liput voi napata 250 dollarilla eli sellaisella 233 eurolla.

Lue koko uutinen

140 euroa halvimmillaan, että pääsee jonottamaan pelaamaan pelejä, joita voi kuitenkin kunnolla ja rauhassa pelata vasta sitten kun muutkin, eli kun peli julkaistaan. Worth it? -zappah

Jos on yhtään kuten Gamescom niin mulle saisi maksaa vähintään sen 140 euroa, että menisin siihen väentungokseen. -tetteri


TimeSplitters on elpymässä edelleen fanien toimesta, uusi ”traileri” lupaa paluuta tälle vuodelle

Nelisen vuotta työn alla olleesta TimeSplitters: Rewind -faniprojektista on saatu julkisuuteen tuore traileri. Noin kaksiminuuttinen video on pituuteensa nähden jopa hämmentävän köyhä sisällöltään, mutta se kuitenkin vahvistaa, että projekti on hyvinkin elossa ja että sitä tavoitellaan valmiiksi tälle vuodelle.

Lue koko uutinen

Tulisi nyt konsoleillekkin. Tätä pelisarjaa tuli nuorempana pelattua paljon. Ensimmäinen Time splitters oli vieläpä ensimmäinen peli jonka ps2:lle ostin. -hell_patrol


Tältä näyttää Alicia Vikander elokuvien uutena Lara Croftina

Uuden Tomb Raider -elokuvan kuvaukset käynnistyivät tammikuussa ja nyt tuotannon pääosassa nähtävästä Alicia Vikanderista on saatu ensimmäiset maistiaiset Lara Croftina. Näyttelijästä onnistuttiin kuvaamaan muutamia otoksia kesken viime kuussa Cape Townissa käynnistyneiden kuvausten.

Lue koko uutinen

Erinomainen näyttelijävalinta. Alicia tietysti ei elokuvaa yksin pelasta, onhan se nähty, mutta ensimmäistä kertaa odotan pelielokuvaa. -rollorokka

Itse ainakin meinaan tämän mennä leffaan katsomaan, uskon roolittajien hakeneen samaa henkeä hahmon ulkonäköön kuin uusimissa peleissä. Mikä ei ole huono juttu, mutta katsotaan tuo elokuva ensin ja sitten joko kehutaan tai haukutaan riippuen mitä täytyy. -Hellsinki


Viikon aikana kerrotut julkaisupäivät

Lisää luettavaa