Steam muutti tulonjakotapaansa – menestyneemmistä peleistä luvassa jatkossa enemmän rahaa

Steam lupaa vastaisuudessa enemmän rahaa isommille ja menestyneimmille peleille.

1.12.2018 16:16

Peliyhtiö valve  on muuttanut tapaansa, jolla se kahmaisee osuuksia Steam-pelien ja niiden lisäsisällön myynnistä. Steamworks-kehittäjien ryhmässä yhtiö on ilmoittanut, että menestyneempien pelien tekijöille on luvassa jatkossa enemmän rahaa sitä mukaan, mitä enemmän peli ja sen muu sisältö sattuu tuottamaan.

Tähän mennessä Steamissa myydyistä peleistä noin 30 prosenttia on mennyt Valven taskuun, mikä pysyy edelleen oletustilana. Kun pelin tuotot nousevat kuitenkin miljoonaan, putoaa Valven osuus 25 prosenttiin. Uusi pudotus odottaa 50 miljoonassa, jolloin Valve kahmaisee 20 prosentin osuuden tuotoista.

Valven ilmoitus perustelee muutosta seuraavanlaisesti:

”Steamin kaltaisen laajan verkoston arvo piilee siinä, että käyttäjät jakavat sen edut ja saavat itse vaikuttaa siihen. Käyttäjien tuoman panoksen hyödyntäminen on välillä hankalaa, mutta se on myös hyvin toimivan verkoston oleellinen osa. Aina on ollut päivänselvää, että menestyneillä peleillä ja niiden suurella yleisöllä on olennainen rooli verkostovaikutuksessa. Niinpä verkoston on varmistettava, että Steam tunnustaa asian tärkeyden ja ja säilyttää asemansa peleille houkuttelevana alustana. ”

Valve on samalla esitellyt muutamia hajanaisempia muutoksia Steamin jakelusopimuksiin. Yksi näistä sallii peliyhtiöiden puhua aiempaa avoimemmin myyntiluvuistaan yhteistyökumppaneiden kanssa. VR-pelejä koskien Valve on lisännyt myös pelien turvatakuita, joilla pyritään välttämään virtuaalitodellisuuspelaamisesta ilmeneviä vahinkoja.

Vaikkei Valve sano sitä suoraan, on muutoksen yhdeksi isoksi syyksi spekuloitu yhtiön halua varmistaa, että se saisi isompia pelitaloja pidettyä paremmin osana juuri sen pelipalvelua. Jo pidemmän aikaa niin Electronic Arts, Epic Games, Microsoft, Ubisoft kuin Bethesdankin ovat kiidättäneet tarjolle omia pelipalveluita, mikä luonnollisesti mahdollistaa kyseisille yhtiöille enemmän vapauksia näiden pelien pc-versioiden hallinnointiin. Ubisoftin tapauksessa yhtiön pelejä myydään sentään edelleen varsin vakituisesti Steamin kautta. Bethesda sen sijaan on aina vain aktiivisemmin osoittanut halua irtautua omaksi itsenäiseksi tekijäkseen jättämällä toistaiseksi esimerkiksi Fallout 76:n Bethesda.net-yksinoikeudeksi.

Myös GOG-kauppapaikan ylläpitäjä CD Projekt on yrittänyt kovasti irtaannuttaa itseään Steamista. Sen viimeisin peli Thronebreaker: The Witcher Tales julkaistiin alunperin nimenomaan GOG-yksinoikeutena, joskin odotettua heikommat myynnit ajoivat sen lopulta tuomaan pelin myös Steamiin asti. 

Myös kommunikaatiopalvelu Discord on tehnyt viime aikoina peliliikkeitä muuttuakseen enemmän yleisemmäksi pelikauppapaikasi. Se tuntuu ensisijaisesti kosiskelevan vielä kuitenkin pienempiä indiekehittäjiä, kun Valven viimeisimmät sopimusmuutokset tuntuvat vaikuttavan eniten tällä hetkellä isompiin tekijöihin.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa