Steam-peli vedettiin myynnistä – väitettiin kryptolouhijaksi ja yleiseksi huijausvälineeksi

Steamiin näyttää livahtaneen peli, joka pyöritti taustalla käyttäjän konetta rasittavaa kryptolouhijaa.

5.8.2018 19:34

Steamissa maaliskuusta asti muodossa jo toisessa saatavilla ollut ”tasoloikkapeli” Abstractism on päätynyt poistetuksi suositusta pelipalvelusta. Peli nousi keskustelun kohteeksi näin heinäkuun lopulla pelaajien huomattua sen sisältävän mahdollisesti kryptovaluuttaa tekijöilleen salaa hankkivan louhintaohjelman, ja että peli on ollut muutenkin harvaanjohtava toiminnassaan.

Laajan tietoisuuteen pelin nosti ilmoille YouTuben pelikriitikko SidAlpha, joka verkossa löytämiensä kirjoitusten perusteella päätti itse ladata Abstractismin. Kokeilunsa yhteydessä hän saikin Windows Defenderin hälyttämään sen nopeasti troijalaisena. Ruutukaappauksen voimin hän kertoo löytäneensä Steamin yhteisösivuilta myös Abstractismin kehittäjän sittemmin poistetun kommentin, jossa pelin on suoraan myönnetty olevan kryptolouhija. 

SidAlphan videon kommenteissa YouTube-käyttäjä Mateus Muller on hänkin antanut syytöksille voimaa tämän kokeiltua pelin toimintaa virtuaalikoneella. Testauksessa Muller muun muassa huomasi, kuinka Abstractismin tapa rasittaa sitä käytettävää konetta on rinnastettavissa kryptolouhijoiden toimintaan, vaikka pelin ei pitäisi olla erityisen vaativa. Hän myös huomasi sen toiminnan aiheuttavan huomattavaa verkkoaktiivisuutta peliä pyörittävässä koneessa.

Kaikkien hämäräpuuhien kruununa Abstractism on luonut käyttäjilleen lisäksi epämääräisiä Steam-esineitä, kun peliä on pidetty mahdollisimman pitkään päällä. Yksi tällainen Steam-esine oli tehty tarkoituksellisesti muistuttamaan harvinaista Team Fortress 2 -esinettä, mikä muun muassa johti Steamin sisällä puhtaisiin huijausvaihtokauppoihin.

Abstractismin livahtaminen Steamiin on herättänyt jälleen keskustelua siitä, kuinka Valve ei juuri näe vaivaa Steamin sisällön seuraamiseksi. Yhtiö on kyllä kertonut, ettei se salli esimerkiksi laitonta sisältöä palveluunsa, mutta se ei ole estänyt Abstractismia livahtamista palveluun jälleen yhtenä heikkolaatuisen näköisenä tusinapelinä.

Lähde: Eurogamer, Steam (välimuisti)

Lisää luettavaa