Steam saa lisäannoksen Peter Molyneux’ta: The Trail saapuu vielä kesällä

Godus-kritiikin keskellä syntynyt The Trail -mobiilipeli on kääntymässä nyt Steamiin.

13.7.2017 21:00

Peter Molyneux’n ja tämän 22Cans-studion alunperin mobiililaitteille julkaisema The Trail on saapumassa seuraavaksi Steamiin. Kesän aikana pelistä julkaistaan pc:lle The Trail: Frontier Challenge -niminen versio, joka Molyneux’n mukaan on rakennettu osin uusiksi huomattavasti mobiiliversiota strategisemmaksi kokemukseksi.

Myös The Trailin pc-versiossa pelaaminen aloitetaan maailmaa matkaavana kulkijana, joka reissunsa varrella voi tavata muita pelaajia ja vuorovaikuttaa näiden kanssa esimerkiksi tavaroiden vaihtelun merkeissä. Tarjolla on myös muun muassa esineiden rakentelua, ammatin omaamista sekä lopulta oman kyläyhteisön pystyttämistä.

Mobiiliversioista poiketen pc:llä The Trail: Frontier Challenge on ilmaispelin sijaan 15 euron hintainen tuote. Toivoa tosiaan siis sopii, ettei pelin uudelleenrakennusta ole tehty mitenkään hutaisten.

Moleyneux’n tunnetaan monien rakastettujen pelien, kuten Populouksen, Black & Whiten ja Fablen, kehittäjänä. Hänen uraansa on viimeiset vuodet varjostanut kuitenkin The Trailia edeltänyt joukkorahoitettu jumalpeli Godus ja sen pohjalta syntynyt Godus Wars. Pelit ovat edelleen early access -vaiheessa vailla monia niihin luvattuja aspekteja, eikä niiden kohtalo näyttäisi olevan siitä enää muuttumassa. Sentään The Trail näyttää olleen mobiililaitteilla käyttäjäarvioiden perusteella ihan pidettykin peli.

Lähde: VentureBeat

Lisää luettavaa