Päättyvällä viikolla toivotettiin Need for Speed takaisin julkisuuteen ja kuultiin hieman lisätietoja Steamin tulevasta Direct-julkaisumallista. Square Enix vahvisti myös tuoreimman pelin Tokyo RPG Factorylta sekä livautti hieman uutta tietoa Final Fantasy VII Remaken kehityksestä.

Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


Steam Greenlightin korvaaja Steam Direct hinnoiteltiin virallisesti

Steamin Greenlight-osion lähitulevaisuudessa korvaavasta uudesta Steam Direct -julkaisujärjestelmästä on saatu lisätietoja. Tuoreessa uutiskirjeessään Valve on kertonut lyöneensä lukkoon nyt palvelun hinnoittelun, joka vielä Directin julkistuksen aikoihin jätettiin tarkoituksella auki, jotta erityisesti peliyhtiöt ja kehittäjät pystyisivät ilmaisemaan oman kantansa asiasta.

Lue koko uutinen

Se on täysin totta, että pelejä julkaistaan Steamissa vain keräilykorttien takia, ja porukka ostaa niitä vain ja ainoastaan sen takia. Mikä on ihan järjetöntä. Eli kyllä siellä ongelmia on, mutta mikään sisäinen laadunvalvonta ei ole asiaan ratkaisu. Se vain rajaisi kaikki pienemmät tekijät pois ja niiden olisi lähes mahdotonta päästä Steamiin. -Boblick

Ja se on kuitenkin niin, että toisen roska on toisen helmi. Jotkut tykkää pelata bloody boobsien tyylisiä pelejä, niin ei muilla siihen pitäisi olla valittamisen aihetta. Sama juttu elokuvissakin, jotkut tykkää splatteri leffoista, mutta suurin osa inhoaa. Ei niitä silti pidä sensuroida. Lompakko on paras keino äänestää, sekä kyllä hyvät pelit sieltä esiin tulee, kun porukka alkaa puhumaan niistä hyvistä peleistä aina. Jos ei, niin ei kyseiselle pelille ole kysyntää ja se silloin ansaitseekin näivettyä. -Joulupukki


Need for Speed Payback paljastui virallisesti – tältä näyttää sen julkistustraileri

Ajopelisarja Need for Speedin seuraava osa on Need for Speed Payback, Electronic Arts ja Ghost Games ovat paljastaneet.

Uudella sarjan osalla kilpaa päädytään ajamaan Fortune Valleyksi kutsussa kaupungissa paikallisia rikollisia, poliiseja ja kasinobisneksiä hallinnoivaa The House -kartellia vastaan. Kilpailu ei tapahtu aina tosin siihen aivan perinteiseen malliin, vaan puuhastelua tarjotaan lisäksi esimerkiksi ryöstötehtävien ja erilaisten haasteiden merkeissä.

Lue koko uutinen

Vanha kunnon Hot Pursuit 2 oli Need For Speedia aidoimmillaan. Eksoottisia autoja joilla ajetaan kuvitteellisissa ja komeissa maisemissa. -Bleach90

Jos Crew 2 onnistuu hyvin, niin eipä ole jatkossakaan tarvetta tämän sarjan arcadekaahailulle. Ensimmäinen Crew oli mainio tapaus, mutta PS4-puolella oli ainakin jossain määrin palvelinongelmia, eikä useamman kaverin kanssa meinannut pysyä samassa pelissä kovinkaan kauaa. -MastaKillah


Rimen suojaus murtui pikavauhdilla, kehittäjä pitää lupauksensa

Rime-julkaisija Grey Box lupaa poistaa pelin käyttämän Denuvo-kopiosuojauksen piakkoin saapuvassa päivityksessä.

Grey Box kertoi aikaisemmin tällä viikolla poistavansa Denuvon pelistä sitten, kun kopiosuojaus saataisiin murrettua. Tuolloin suojauksen arveltiin kestävän pari-kolme viikkoa. Kräkkäysryhmä Skidrow julkaisi viime yön aikana kopiosuojauksen ohittavan ohjelman, vain viisi päivää Rimen julkaisun jälkeen. Skidrow kritisoi samalla voimakkaasti Rimen tapaa käyttää suojausta, sillä sen kerrotaan vaikuttavan heikentävästi pelin suorituskykyyn.

Lue koko uutinen

No siinä ei kauaa nokka tuhissut! Tulikohan kräkkääjille lisämotivaatiota tekijöiden lupauksesta vai etenivätkö normitahdilla? -Am To Us

”Skidrow kritisoi samalla voimakkaasti Rimen tapaa käyttää suojausta, sillä sen kerrotaan vaikuttavan heikentävästi pelin suorituskykyyn.”

Tottakai piraatit kertoo näitä asioita. Pitääkö paikkaansa on sitten aivan eri asia ja jokaisen itse päätettävissä. -snaketus


Nintendo paljasti Switchin verkkopalvelun hinnoittelun

Nintendo Switchin verkkopalvelut saa käyttöönsä edullisimmillaan 20 dollarin hintaan, yhtiö on paljastanut.Switchin vastine Xbox Live- ja PlayStation Plus -palveluille ei muutenkaan huimaa hinnallaan. Palvelun voi hankkia käyttöönsä myös lyhyemmissä erissä. Yhdysvalloissa kuukauden maksu on neljä dollaria. Kolme kuukautta palvelua taas maksaa kahdeksan dollaria.

Lue koko uutinen

Jos valintasi on pelata suljetulla järjestelmällä, jota konsolit ovat, niin kannattaa vain maksaa mukisematta. PC:llä itse kukin on vapaa kehittämään omat verkkojärjestelmät, mutta konsoleilla kaikki menee tavalla tai toisella konsolin valmistajan systeemien kautta ja on kaikkien etu, että ne systeemit ovat myös kunnossa. -Haerski

Toivottavasti myös ”perinteinen” Virtual Console tulee, että niitä klassikkopelejä saa omaksi ne, jotka ovat valmiita niistä maksamaan. Tosin hintaa saisi olla pudotettu aiempien konsoleiden VC-tasosta, mitä vahvasti epäilen. Aiemmin jo omistetut pelit saisi kyllä päivittyä Switchille ilmaiseksi, jota tosin epäilen vielä epätodennäköisemmin tapahtuvaksi, kuin tuota hinnanalennusta. -Mikanes


Square Enix yhteistyöhön Bulletstorm- ja Gears of War -kehittäjän kanssa

Julkaisija Square Enix on löytänyt varsin yllättävän uuden yhteistyökumppanin. Pelijätin tuoreen julkistuksen mukaan sille on kehittämässä parhaillaan uutta peliä puolalaispelitalo People Can Fly, joka monet tuntevat parhaiten räiskintäpeleistä Bulletstorm ja Gears of War: Judgment.

Lue koko uutinen

 


Grand Theft Auto -sarjan omistaja nappasi nyt myös Kerbal Space Programin haltuunsa

Rakettisimulaatiopeli Kerbal Space Program on vaihtanut omistajaa. Oikeudet nimikkeeseen on hankkinut haltuunsa nyt pelijätti Take-Two, joka omistaa myös esimerkiksi julkaisija 2K Gamesin ja Grand Theft Auto -kehittäjä Rockstar Gamesin.

Lue koko uutinen

No ne on ainakin syyllistyneet hyvien pelien rahoittamiseen aiemmin. -Kalle Kukkeloinen

Eipä Take-Two Interactive:n alaisuudessa taida olla itseäni kiinnostavia pelisarjoja kuin Civilization, mutta kunhan pitävät KSP:n tasapuolisesti tuettuna kaikilla alustoilla, niin olen OK tämän kaupan kanssa. -edqe


Last Day of June kysyy suuria kysymyksiä elämästä ja rakkaudesta

PlayStation Vitalta tutun Murasaki Babyn kehittäjä Ovosonico on paljastanut uuden pelin. Kiikarissa italialaisstudiolla on ollut seuraavaksi alustojen osalta PlayStation 4 ja pc, joille se on tuomassa tämän vuoden aikana Last Day of Junen.

Lue koko uutinen

No mutta ei suatana!! Kun näin vain kuvan niin ajattelin välittömästi, että nyt joku on kuunnellut ja katsonut Wilsonin Drive Homea. 😀 pelistä en osaa sanoa mitään, graaffinen taide aika perus indiepelihuttua, mutta herra Wilson mukana musiikkinsa kanssa saa kylmät väreet aikaa! Eihän toki huomaa, että olen suhteellisen suuri fani. -Bloodborne


Chrono Triggerin muisto elää: Square Enix paljasti Lost Sphearin

Square Enix on julkaisemassa uuden pelin I Am Setsunan tekijöiltä. Tokyo RPG Factory -studio paljasti nyt tiistaina Lost Sphearin, jota se on valmistellu PlayStation 4:lle, Switchille ja pc:lle.

Käytännössä Lost Sphear on henkinen seuraaja I Am Setsunalle. Myös uusi peli on siis varsin minimalistinen seikkailu, joka on ottanut oppia takavuosien klassisista japanilaisroolipeleistä. Sen vuoropohjaiset taistelut ovat esimerkiksi paljon velkaa Chrono Triggerille.

Lue koko uutinen

Tämä pitää kyl sitten hankkia, kun ilmestyy tai sitten alennuksesta, kuten I Am Setsuna. -Chadu

Setsuna oli hyvä peli, mutta hiukan masentava, loputtomasti lunta ja pimeää, vähän kuin Suomi. -Angel of Death


PlayStation 3:n aikakausi päättyy virallisesti

PlayStation 3 -konsolin aikakausi on saapunut virallisesti päätökseen Japanissa.

Sony on kertonut PlayStationin japanilaisella sivustolla päättäneensä PS3:n toimitukset. Uusia PS3-konsoleita ei siis enää valmisteta. Uusien konsolien valmistuksen päättyminen tarkoittaa PS3:n saatavuuden loppumista jälleenmyyjille aikaisemmin toimitettuja yksiköitä lukuunottamatta.

Lue koko uutinen

Outoa että PS3:kin on jo niin vanha laite että valmistus lopetetaan. Melkein tekisi mieli vielä metsästää jostain varalle jos nyt käytössä oleva hajoaa. Melkein. Pelejä on kuitenkin pelaamatta vaikka kuinka. -JayeizH

Erittäin hyvät ja lämpimät muistot tuosta konsolista ja olihan se ja tavallaan on vieläkin se paras bluray-soitin. Aikanaan ohjaimet eivät tosin olleet täydelliset ja hävisivat mennentullen Xbox 360 vastaaville, mutta sitten taas vastaavasti PS3:lla oli myös todella paljon mielenkiintoisia yksinoikeuspelejä vaikka muuten tykkäsinkin boxilla enemmän pelata. -OsKu


Final Fantasy VII Remaken kehitysjärjestelyt muuttuvat, ulkopuolista kehitysapua karsitaan

Square Enix on laitellut uusiksi tapaa, jolla Final Fantasy VII Remake on saamassa syntynsä. Kun projekti paljastettiin alunperin vuonna 2015, kerrottiin Naruto-peleistä ja Asura’s Wrathista tunnetun CyberConnect2:n olleen vahvasti mukana kehitystyössä. Nyt projekti on siirretty kuitenkin kehitettäväksi pääasiallisesti Square Enixin sisälle.

Lue koko uutinen

Saa nähdä, miten kauan tässä menee. Tuleekohan lopulta edes nykyiselle konsolipolvelle? -Rokkijani

Odotukset tähän on kyl hyppiny laidasta toiseen ja etenkin kun tuo FF XV tuli viimein pelattua, niin en oikeastaan odota tältä mitään. XV:tä on kehuttu paljon ja itse koin että se oli vähän sekasotku. -Qlaos


Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – Tekken iskee seitsemästi ja Burnout-konkarit kolaroivat taas

Päättyvällä viikolla oli aika laittaa varsinkin nyrkit viuhumaan, sillä uusin Tekken 7 saapui viimein muuallekin kuin kolikkopelihalleihin. Entiset Burnout-kehittäjät näyttivät samalla tuhovoimaosaamistaan uudella Danger Zone -ajopelillä, ja pääsimmepä myös tyylikkään salamurhatoiminnan pariin Tokyo 42:lla. Xbox Onella ovensa avasi lisäksi Xbox Game Pass.

Lue koko uutinen

Varmasti ostoon menee TWD S3 vipa jakso… Mafia 3 dlc kiinnostaa vähän,menee harkintaan. -wisec

Jostain syystä tuo Tekken on alkanut kiinnostamaan vaikka tiedän ettei taistelupelit ole oikein innostaneet pitkään aikaan. Ehkä se, että tarina saa jonkinlaisen päätöksen… Ja nehän tuossa eniten kiinnostaisikin, nimittäin hahmojen loppuvideot sun muut draamat. -zappah


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa