Steam viilaa aikuisviihdepolitiikkaansa jälleen – usealle pelille lähtöpassit

Steam-sensuuri on iskenyt jälleen kauppapaikan uudesta, avomielisemmästä aikuisviihdepolitiikasta huolimatta.

9.12.2018 08:56

Steam viilailee uutta, avomielisempää aikuisviihdepolitiikkaansa jälleen tiukempaan suuntaan.

Pelisivusto Kotakun raportin mukaan useampi animehenkinen aikuisviihdepeli on saanut viime viikkojen aikana lähtöpassit palvelusta näennäisen lapsekkaiden hahmojensa vuoksi. Steamin mukaan kielletyt pelit sisältävät lasten hyväksikäyttöön viittaavia teemoja, eikä niitä voida tämän vuoksi julkaista kauppapaikalla. Banniviestiä ilmoittavat saaneensa ainakin pelien Cross Love, MaoMao Discovery TeamImolicious ja Hello Goodbye kehittäjät.

Yhtäkkinen sensuuripolitiikan tiukennus kismittää erityisesti edellä mainitun homoromanssidraama Cross Loven kehittäjä Top Hat Studiosia, joka omien sanojensa mukaan tekee pelissä useampaan otteeseen selväksi, että sen lukiolaishahmot ovat täysi-ikäisiä. 

– Emme millään tavalla yritä vetää puoleemme sellaista yleisöä. Peli on kasvutarina, joka kertoo itsensä hyväksymisestä, kehittäjä kommentoi Steamin väitteitä.

Myös muut studiot kokevat joutuneensa Steamin uhreiksi epäreiluin perustein, mutta osa Kotakun saamoista kommenteista on kyseenalaisempaa sorttia.

– Lukiolaiset eivät ole lapsia, vaan teinejä, Imolicious-pelin kehittäjä Yume Creations totesi sivustolle.

Yllä mainittujen pelien kehittäjät ovat yrittäneet ottaa Valveen toistuvasti yhteyttä kohtalonsa tiimoilta, mutta eivät ole omien sanojensa mukaan saaneet kysymyksiinsä vastauksia. Valve ei myöskään reagoinut Kotakun kommenttipyyntöön, eikä ole julkaissut virallista lausuntoa politiikkamuutoksistaan.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa