Steamin käyttäjämäärä paisui 10 miljoonalla kolmessa kuukaudessa

Aktiivisia Steam-käyttäjätilejä on nykyisellään yli 75 miljoonaa. Samalla on selvinnyt, missä päin maailmaa Steamissa tehtiin ostoksia eniten viime vuonna.

15.1.2014 21:27

Pelipalvelu Steamin aktiivinen käyttäjäkanta kattaa nykyisellään 75 miljoonaa tiliä, pelitalo Valve on ilmoittanut Steam Dev Days -tapahtumassaan. Viimeksi tietoja palvelun käyttäjämääristä kuultiin viime lokakuussa, jolloin luvun kerrottiin olevan 65 miljoonaa.

Samaisen tapahtuman yhteydessä Valve on julkaissut tilastotietoja siitä, miten Steam-myynnit jakautuivat vuonna 2013 maantieteellisesti. Eniten ostotapahtumia tapahtui yhtiön mukaan Pohjois-Amerikassa (41%) ja Länsi-Euroopassa (40%), joita seurasivat perässä kauempana esimerkiksi venäjänkieliset alueet ja Oseania viiden prosentin lohkoillaan.

Kasvu menneen vuoden aikana erityisesti sekä Venäjällä että Brasiliassa on ollut kuitenkin suurta. Pelisivusto Gamasutra raportoi, että Venäjällä Steamin liikevaihto kasvoi viime vuonna 128 prosentilla ja Brasiliassa 75 prosentilla.

Tänään Seattlessa käynnistynyt Steam Dev Days kestää aina huomiseen asti. Nimensä mukaisesti tapahtuma on tarkoitettu juurikin pelien kehittäjille, jotka pääsevät Dev Daysin myötä sekä tapaamaan toisiaan että myös Valven Steam-tiimin edustajia.

Erityisesti juuri kehittäjiä huomioiden Valve on tapahtumassa tuonut myynti- ja käyttäjätietojen lisäksi esille myös halunsa päästä vielä eroon Greenlight-ohjelmastaan. Tähän se on raporttien mukaan pyrkimässä voidakseen muun muassa antaa Steamissa enemmän valtaa pelien luojille. Tietoja ei kuitenkaan ole annettu siitä, miten Greenlightista varsinaisesti luovuttaisiin.

Lähde: Gamasutra (1), (2), Gamesindustry

Lisää luettavaa