Valven pelilatauskauppa Steamin vuotuinen talviale vetelee jälleen viimeisiään.

Alekampanja pannaan pakettiin tänä iltana kello kahdeksan Suomen aikaa, mutta sitä ennen viimeiset lahjarahansa ehtii vielä oivasti törsäämään Steamissa. Tarjouksessa on edelleen yli 10 000 roimasti alennettua peliä, joten jokainen löytänee alelaareista jotain itseään miellyttävää, ja etusivun esittelyyn päässeet hittitarjoukset antanevat osviittaa epävarmoille.

Päätökseensä tuli tänään myös alekampanjaa maustanut tummanpuhuva sarjakuvatarina Piparkakku-Pete ja Pohjoisnapa Noir. Sarjakuvateemaan sopivat alekeräilykortit muuttuvat tuttuun tapaan pitkälti käyttökelvottomiksi kampanjan päättyessä, joten koko settiä halajavien lienee syytä laittaa töpinäksi pikimmiten.

Loma-alen myötä Steam on jälleen rikkonut omia tilastoennätyksiään reilulla marginaalilla. Palvelun lokakuinen 11,1 miljoonan yhtäaikainen käyttäjäennätys räjäytettiin ilmaan viime viikonloppuna, kun yhteensä yli 12,3 miljoonaa pelaajaa kirjautui sisään samaan aikaan. Viime vuodesta palvelu on petrannut reilusti: tähän aikaan viime vuonna Steamin vastaava ennätys oli suhteessa vaivaiset 8,5 miljoonaa yhtäaikaista käyttäjää.

Lähde: VG247, DualShockers

Lisää luettavaa