Steamissa arcade-räiskitään huhtikuussa Bullet Soulin tahtiin

Shmup-faneilla ei pelattava lopu Steamissa huhtikuussakaan. Nyt alunperin Xbox 360:ltä tuttu Bullet Soul tekee tuloaan pc:lle.

6.3.2017 22:47

Ensi kuu on tuomassa Steamiin jälleen hieman lisää arcade-räiskittävää. Viimeisimpänä kauppapaikalle on vahvistunut nyt japanilaisen 5pb:n Bullet Soul, jota on aiemmin menneen viiden vuoden ajan voinut pelata vain Xbox 360:llä.

Steamiin asti Bullet Soul on saapumassa 5. huhtikuuta varustettuna valmiina siihen aikoinaan julkaistulla lisäsisällöllä. Räiskimään pelissä pääsee siis heti julkaisussa kaikkiaan neljässä eri tilassa tavalla, jonka luvataan palkitsevan aggressiivista pelaamista.

Japanissa Steam-julkaisun hinnaksi on vahvistettu jo 1 480 jeniä, kun länsimaiden osalta hinnoittelupuoli on vielä auki. Suoraan käännetty kyseinen summa kääntyisi täällä kuitenkin noin 12 euroon.

Lisää luettavaa