Taistelupeli Guilty Gear Xrdin viimeisin versio on vahvistunut virallisesti nyt myös pc:lle. Kotisivuillaan kehittäjä Arc System Works on ilmoittanut, että Guilty Gear Xrd Rev 2:ksi kutsuttu pelin seuraava askel tuodaan Steam-yleisön ulottuville 1. kesäkuuta.

Pc-version julkaisu tapahtuu näin ollen siis vain noin viikon viiveellä Rev 2:n konsoliversioiden julkaisusta. Euroopassa mäiskiminen jatkuu PlayStation 4:llä ja PlayStation 3:lla 26. toukokuuta.

Konsoliversioiden tavoin myös pc:lle Guilty Gear Xrd Rev 2 näyttäisi saapuvan parissa muodossa. Sitä myydään ensinnäkin itsenäisenä tuotteena kalliimpaan hintaan, mutta mikäli hallusta löytyy jo vanhempi Guilty Gear Xrd Revelator -versio, voi sen päivittää halvemmalla Rev 2:een lisäsisällön muodossa. 

Mukanaan Rev 2 tuo Guilty Gear Xrd -mätkintään sekä pari uutta hahmoa, hieman lisätarinaa sekä tasapainotuksia. Ohessa muistuksena reilun kuukauden vanha japanilaistraileri pelistä.

Lähde: Arc System Works

Lisää luettavaa