Pelimäisyyksiä ja populäärikulttuuriviittauksia pursunnut Ready Player One -romaani on alkanut saada muotonsa myös elokuvana. San Diegossa tällä viikolla järjestetyssä Comic-Con-tapahtumassa on julkaistu kirjan leffasovituksesta nyt ensimmäinen traileri, jossa sen virtuaalitodellisuuskeskeinen tyyli saa jo lennokkaan esittelyn.

Ernest Clinen luoman tarinan on sovittamassa valkokankaille itse Steven Spielberg, joka vahvistettiin leffan ohjaajaksi reilut kaksi vuotta sitten. Käsikirjoitusta elokuvalle on ollut luomassa  Zak Penn, joka on aiemmin tehnyt töitä myös esimerkiksi Last Action Heron ja The Avengersin parissa.

Ready Player One kertoo tarinan lähitulevaisuudessa elävästä Wade Wattsista, joka monien kanssaihmistensä tavoin viettää paljon aikaa Oasis-nimisessä virtuaalitodellisuudessa. Paikan tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että siellä piilevän salaisuuden on luvattu päästävän löytäjänsä käsiksi Oasiksen luojan massiiviseen omaisuuteen.

Ainakin Amerikassa Ready Player One on saamassa ensi-iltansa vuoden 2018 maaliskuussa.

Lisää luettavaa