Överi strategiaa ja roolipelaamista yhdistävä kulttisarja palaa juurilleen

Kulttisarja Disgaea palauttaa seuraavassa pelissä alkuperäisen sankarikolmikon jälleen valokeilaan.

21.10.2012 12:07

Nippon Ichi Software valmistautuu juhlistamaan Disgaea-sarjansa kymmenvuotista taivalta ensi vuonna uuden pelin voimin. Yhtiö julkisti lauantaina Disgaea D2:n, jonka on tarkoitus saapua Japanissa PlayStation 3:lle maaliskuussa.

Pelillisesti kyseessä pitäisi olla jälleen yksi strategiaa ja japanilaista roolipelaamista yhdistävä kokonaisuus. Sarjan perinteistä poiketen pelin päähenkilökaarti ei koostu tällä kertaa kuitenkaan täysin uusista hahmoista, vaan valokeilaan palaavat ensimmäisestä osasta tutut Etna, Flonne ja Laharl.

Muut yksityiskohdat teoksesta ovat vielä vähissä. Käännösraporttien mukaan pelin nimestä löytyvän D:n on kerrottu sentään tarkoittavan pääasiallisesti ulottuvuutta (dimension).

Pelin saapumisesta länteen ei vielä tiedetä. Sarjaa on kuitenkin julkaistu jopa Euroopassa ahkerasti.

Ensimmäinen Disgaea-sarjan osa, Disgaea: Hour of Darkness, saapui PlayStation 2:lle Japanissa ja Yhdysvalloissa vuonna 2003 sekä Euroopassa vuonna 2004. Disgaea-pääsarja kattaa parhaillaan neljä peliä, joiden ohella sarja koostuu myös useasta sivuosasta ja taskukonsolikäännöksestä.

Sarjan peruspiirteisiin lukeutuvat muun muassa huumoripainoitteisuus sekä mahdollisuus kehittää hahmojaan melkeinpä rajattomasti.

Ohessa traileri sarjan ensimmäisestä osasta.

Linkki Hour of Darknessin traileriin

Lähde: Siliconera, Gematsu, 4Gamer

Lisää luettavaa