Strategiapeli Massive Chalice rutisti miljoonan tukijoiltaan

Double Fine on onnistuneesti saanut Kickstarterin kautta rahaa nyt myös Massive Chalice -peliään varten. Seikkailupelin sijaan kyseessä on strategiaan nojaava tuotos.

29.6.2013 08:45

Double Finen tuorein peliprojekti Massive Chalice ei joutunut pelaajien hylkäämäksi. Minimissään 750 000 dollarin rahoitusta kaivannut peli on saanut Kickstarterissa käynnissä olleen rahoituskampanjansa tällä viikolla päätökseen käärien kokoon mukavan 1 229 015 dollarin summan kehitystään varten.

Massive Chalice onkin jo toinen peliprojekti, jonka Double Fine on vienyt Kickstarteriin asti. Sen ensimmäinen joukkorahoitettu peli Broken Age loikkasi palveluun vuoden 2012 helmikuussa keräten kasaan yllättäen yli 3 miljoonaa dollaria. Broken Agen voikin katsoa olevan merkittävä syy sille, miksi joukkorahoitus puhuttaa nykyään niin paljon pelialalla.

Vaikka Broken Agea ja Massive Chalicea kehitetäänkin saman katon alla, ovat niiden takana tyystin eri tiimit. Broken Agesta on edelleen vastuussa kehittäjäveteraani Tim Schafer oman joukkionsa kanssa, kun taas Massive Chalicesta vastaa Iron Brigaden luonut hymypoika Brad Muir omine posseineen.

Lajityypiltään pc:lle suuntaava Massive Chalice on eräänlainen strategia- ja roolipelien hybridi. Siinä pelaajat hallitsevat kokonaista kuningaskuntaa, jonka suhteen tehtävien päätösten ohella mukana nähdään myös vuoropohjaisia taisteluita. Taisteluihin omaa pientä makuaan tuo hahmojen tapa vanheta ja kuolla, mikä pakottaa pelaajat huolehtimaan armeijansa miehityksenkin päivityksestä.

Muihin kuluneella viikolla nähtyihin Kickstarter-onnistujiin lukeutuu muun muassa Earthworm Jim -luojan seikkailupeli Armikrog. Hyvää vauhtia puolestaan pitää yllä esimerkiksi vanhan koulukunnan japanilaisille roolipeleille kunniaa tekevä Soul Saga. Uusista projekteista vastaavasti monien mielenkiintoa voipi herättää varsinkin Syndicate Wars -kehittäjän uutukaisluomus Satellite Reign.

Lähde: Kickstarter

Lisää luettavaa