Street Fighter X Tekkenin ottelijamäärä sen kuin kasvaa

Street Fighter X Tekkenin hahmokaarti jatkaa kasvamistaan. Capcom on julkistanut jälleen uuden tukun hahmoja mutta lisäksi vihjaa Pac-Manin sekä Mega Manin olevan mukana myös ainakin PS Vita -versiossa.

19.1.2012 10:51

Street Fighter X Tekkeniä ollaan saatu odottaa jo monta tovia, mutta Capcom on pyrkinyt pitämään faninsa virkeinä julkistamalla hurjalla tahdilla aina vain lisää uusia hahmoja.

Nyt yhtiö onkin päästänyt irti jälleen uuden setin esittelyvideoita. Tällä kertaa kamppailuun liittyvät Tekken-sarjan puolelta Paul, Law ja Xiaoyu, kun taas Street Fighterin päästä mukaan loikkaavat Juri, Balrog sekä Vega. Lisäksi ainakin PS Vita -version kiusoiteltiin pitävän sisällään myös kaksi mysteerihahmoa, joista toinen muistuttaa hyvin paljon Pac-Mania, toinen taas lihaksikasta Mega Mania.

Street Fighter X Tekken julkaistaan 9. maaliskuuta PlayStation 3:lle sekä Xbox 360:lle. Pc- ja Vita-version julkaisuaikataulu on vielä auki.

Lisää luettavaa