Street Fighter X Tekkenin Vita-versioon 12 lisähahmoa

PlayStation Vitan Street Fighter X Tekken -version on kerrottu saapuvan kauppoihin peräti 12 lisähahmon kanssa. Hintana edulle on, että peli nähdään kannettavassa muodossa vasta syksyllä.

21.2.2012 18:12

Street Fighter X Tekken nähdään PlayStation Vitalla huomattavasti muita alustoja myöhemmin. Capcom ilmoitti taistelupelisarjojen kohtaavan Sonyn uutuuskonsolilla toisensa vasta tulevana syksynä.

Pidempi odotusaika ei tule kuitenkaan ilman koukkua, sillä samalla japanilaisyhtiö on ilmoittanut Vita-version saapuvan kauppoihin peräti 12 lisähahmon kera. Hahmokaartiin Sonyn uutuuskonsolilla liittyvät Elena, Guy, Cody, Sakura, Dudley sekä Blanka Street Fighterista ja Alisa, Christie, Jack, Bryan, Lars sekä Lei Tekkenin puolelta.

Edellä mainittujen lisäksi Vitalle on ilmoitettu myös jo aiemmin viisi muuta hahmoa, joista yhtäkään ei nähdä ainakaan alustavasti pelin pc- tai Xbox 360 -versiossa.

Street Fighter X Tekken saapuu PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle 9. maaliskuuta. Pc-versio seuraa perässä 11. huhtikuuta.

Lähde: Andriasang, Eurogamer

Lisää luettavaa