Katsauksessa 25 suurpeliä vuodelle 2015 / Uutiset / pelaaja.fi

Katsauksessa 25 suurpeliä vuodelle 2015

19.01.2015 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
26

Pelivuosi 2014 jäi monien silmissä hieman vajaaksi. Monen odotetun pelin julkaisu siirtyi, minkä lisäksi monet vuosittaiset huippusarjatkin yskähtelivät kehittäjien totutellessa uuden konsolisukupolven teknologiaan. Myös vanhan sukupolven pelien remasteroinnit nostivat päätään, mikä pelit jo kertaalleen pelanneita tosipelaajia ei suuremmin lämmittänyt.

Alkanut vuosi 2015 tuntuisi näin tammikuusta silmäiltynä huomattavasti pelirikkaammalta. Monet lykkääntyneistä peleistä nähdään juuri tämän vuoden aikana, minkä lisäksi myös suuri joukko muita uuden aallon PlayStation 4- ja Xbox One -pelejä valmistuu. Myös Nintendo on saamassa Wii U:lle uutta puhtia viime vuoden menestyspeliensä ansiosta. Ennen kaikkea suurpelien tarjonnassa nähdään mukavan tasapuolisesti niin uusia pelejä kuin jatko-osia.

Listasimme 25 Pelaajan toimituksen odottamaa peliä vuodelle 2015. Listalle pääsy vaati, että peli on virallisesti julkistettu julkaisijansa toimesta. Sen myötä kokoonpanosta puuttuu satavarmasti tänä vuonnakin ilmestyvät urheilupelit, Call of Dutyt ja Assassin's Creedit.

Nyt vain toivotaan, että kaikki julkaisupäivät pitävät...

25. YOSHI'S WOOLLY WORLD

Tekijä: Good-Feel ja Nintendo Julkaisija: Nintendo
Alustat: Wii U Julkaisu: Alkuvuosi 2015

Wiillä nähdyn Kirby's Epic Yarn -pelin henkinen seuraaja Yoshi's Woolly World on Nintendon vuoden 2015 tasoloikkatapaus. Söpöysmittarin asteikko ylittyi jo heti julkistushetkellä, ja villalankaan sekä kankaaseen pohjautuva ulkonäkö näyttää vielä paremmalta liikkeessä. Katso nyt tuota kuvaa, niin söpöä! Mukana on myös täysiverinen kahden pelaajan yhteistyöpeli.

24. RISE OF THE TOMB RAIDER

Tekijä: Crystal Dynamics Julkaisija: Square Enix ja Microsoft
Alustat: XOne Julkaisu: Loppuvuosi 2015

Tomb Raider -sarja aloitettiin onnistuneesti alusta vuonna 2013 kuvaamalla nuoren Lara Croftin kärsimyksiä mystisellä saarella yksinkertaisesti Tomb Raider -nimellä kulkeneessa pelissä. Sen jälkeen jatkoa on odotettu vesi kielellä ja sitä saadaan tämä vuoden lopulla. Tosin Rise of the Tomb Raider -nimisestä pelistä ei vielä tiedetä oikeastaan mitään muuta, kuin että se julkaistaan ajallisella yksinoikeudella vain Xbox Onelle ja että siinä seikkaillaan tällä kertaa enemmän hautaholveissa Laran oppiessa lopullisesti rynnäkköarkeologian salat. Lisää kaivattua tietoa kuullaan taatusti viimeistään kesän E3-messuilla.

23. TORMENT: TIDES OF NUMENERA

Tekijä: inXile Entertainment  Julkaisija: inXile Entertainment
Alustat: Win, Mac ja Linux Julkaisu: Loppuvuosi 2015

Torment on nimensä mukaisesti henkistä jatkoa superklassikko Planescape: Tormentille, vaikka se ei sijoitukaan samaan Dungeons & Dragons -roolipelistä peräisin olevaan Planescape-multiversumiin. Pelaaja on kuolemattoman vaeltajan syrjään viskattu ruumis maailmassa, josta vuosituhannet ja käsittömätön teknologia ovat poistaneet viimeisetkin jäänteet kaikesta meille tutusta, joten mitään perusfantasiaa ei todellakaan ole luvassa. Asialla on Brian Fargon inXile-studio (Wasteland 2) ja projektia vetää Neverwinter Nights 2:n loistavan Mask of the Betrayer -laajennuksen pääsuunnittelija Kevin Saunders. Ensimmäinen Torment sisälsi tekstiä parin romaanin verran, ja tämäkin on peli niille, jotka nauttivat lukemisesta.

22. TOM CLANCY'S RAINBOW SIX: SIEGE

Tekijä: Ubisoft Montreal Julkaisija: Ubisoft
Alustat: PS4, XOne ja Win Julkaisu: 2015

Rainbow Six oli joskus kauan, kauan sitten ajattelevan pelaajan räiskintä, jossa antiterroristit kehittivät sekunnilleen tarkan suunnitelman, eikä panttivankeja ottaneita pahiksia jyrätty vain ryntäilemällä päättömästi. Uusi Siege ottaa vaikutteita näiltä juurilta ja yhdistää ne moderniin, toiminnallisempaan moninpeliräiskintään pelissä, jossa kaksi joukkuetta taktikoi rakennusten arkkitehtuurin ehdoilla. Luvassa on tiedustelua ja kuikuilua, varovaista etenemistä kilpien takana, ovien räjäyttelyä ja seinien rei'ittelyä. Paitsi tietenkin jos Ubisoft päättää vielä, että moinen on liian haastavaa nykypelaajalle.

21. BATTLEFIELD HARDLINE

Tekijä: Visceral Games Julkaisija: Electronic Arts
Alustat: PS3, PS4, X360, XOne ja Win Julkaisu: 19. maaliskuuta

Rosvojen ja poliisien väliseen kahinointiin keskittyvä uusi Battlefield-peli on ollut tapetilla viime vuoden E3-messuista lähtien, kun pelaajat pääsivät itse kokeilemaan sen betaa heti pelin paljastuksen jälkeen. Pelin takaa ei löydy emosarjaa tekevä DICE, vaan muun muassa Dead Space -sarjan tehnyt Visceral Games. Uudet tekijät tuovat tietenkin uuden näkökulman ja se näyttää näkyvän ainakin vahvassa yksinpelikokemuksessa, joka on ottanut mallia television poliisisarjoista ja elokuvista.

20. TOM CLANCY'S THE DIVISION

Tekijä: Ubisoft Massive Julkaisija: Ubisoft
Alustat: PS4, XOne ja Win Julkaisu: 2015

Listan toisella Tom Clancy's -pelillä on näytön paikka. Nopesti levinneen sairauden rappioittamaan New Yorkiin sijoittuvaa The Divisionia esiteliin isoin elkein sekä viime että toissavuoden E3-messuilla, mutta monilla on yhä tuoreessa muistissa Watch Dogsin samankaltainen ylikierroksilla käynyt hypekoneisto. The Divisionin eduksi on kuitenkin myönnettävä, että verkko- ja roolipelielementtejäkin sisältävä avoimen maailman räiskintäpeli pyörii näyttävästi uuden sukupolven Snowdrop-pelimoottorilla, jota ei vaikuttaisi hidastavan menneen sukupolven rajoitukset.

19. RESIDENT EVIL REVELATIONS 2

Tekijä: Capcom Julkaisija: Capcom
Alustat: PS3, PS4, X360, XOne ja Win Julkaisu: 25. helmikuuta alkaen 

Resident Evil -luoja Shinji Mikamin viime vuonna ilmestynyt uutuuskauhu The Evil Within oli monessa mielessä peli, jonka jo Resident Evil 5:n olisi pitänyt olla. Mikamin lähdön jälkeen Resident Eviliä tehtaileva Capcom onkin räpiköinyt selviytymiskauhusarjan kanssa kalastelemalla miljoonayleisöä toimintapainotteisemmalla linjalla. Siitä perinteisemmästä Resident Evil -touhusta saatiin toivonpilkahduksia 3DS:ltä kotikonsoleillekin levinneessä Resident Evil Revelationsissa, joka kasvaa helmikuussa omaksi "perinteisempiä linjoja" noudattavaksi sarjakseen. Näiden lupausten valossa Resident Evil Revelations 2 vaikuttaakin sarjan kiinnostavimmalta osalta vuosiin, ja se julkaistaan aluksi neljänä viikon sisään ilmestyvänä verkkoepisodina. Koko komeus saadaan fyysiseen pakettiin jo maaliskuussa.

18. YAKUZA 5

Tekijä: Yakuza Studio Julkaisija: Sega ja Sony
Alustat: PS3 Julkaisu: 2015

Segan Yakuza-sarjan kohtalo näytti lännessä jo hetken aikaa synkältä. Japanissa supersuositun ja täkäläisittäin lähinnä kulttisuosiosta nauttivan toimintadraaman viides osa oli jäämässä lokalisointikustannusten myötä kotimaansa yksinoikeudeksi, mutta Sonyn #Buildingthelist-kampanja onneksi riensi pelastamaan tilanteen. PlayStation 3:lle kehitetty Yakuza 5 on mätkintäsarjan tähän mennessä suurin ja monipuolisin osa, sillä mukana on peräti viisi pelattavaa hahmoa ja viisi kaupunkia täynnä puuhasteltavaa. Nyt vielä pidetään peukkuja pystyssä, että länteen vielä saataisiin uudelle sukupolvellekin jo työn alla oleva Yakuza 0.

17. JUST CAUSE 3

Tekijä: Avalanche Studios Julkaisija: Square Enix
Alustat: PS4, XOne ja Win Julkaisu: 2015

Rico Rodriguez on mies paikallaan, kun uusi diktaattori kaipaa syrjäyttämistä. Myös tulevaa Mad Max -peliä työstävän ruotsalaisen Avalanche-studion ylpeys ja tavaramerkkisarja jatkuu tällä kertaa Välimerellä sijaitsevalla Medici-saarella, jonka voi edellisosien perusteella olla yksi hauskimmista avoimen maailman hiekkalaatikoista. Ricon kiinnitysköydestä ja liitovarjosta irtosi suunnattomasti hupia jo Just Cause 2:ssa, ja niihin lupaillaan lisää monipuolisuutta jatko-osassa. Toivoa sopii, että nimenomaan avoimen maailman sekoilustaan tunnettu sarja onnistuisi vihdoin pääsemään samalle tasolle myös tarinansa ja tehtäväsuunnittelunsa osalta.

16. XENOBLADE CHRONICLES X

Tekijä: Monolith Soft Julkaisija: Nintendo
Alustat: Wii U Julkaisu: 2015

Japanilaisroolipelien ystävien kannattaa kääntää katseensa Wii U:n suuntaan. Nintendon aiemmalla konsolilla nähdyn Xenoblade Chroniclesin henkinen seuraaja Xenoblade Chronicles X on onnistunut kaappaamaan huomion kerta toisensa jälkeen upealla visuaalisella ilmeellään ja maailmasuunnittelullaan: piikkitukkaisia sankareita, jättimäisiä miekkoja, dinosauruksia ja mechoja... kukapa niistä ei pitäisi? Sarjan takaa löytyy runsaasti kokemusta lajityypistä, onhan peliä työstävä Monolith Soft kehittänyt Xeno-sarjansa lisäksi Baten Kaitos -sarjaa.

15. THE ORDER: 1886

Tekijä: Ready at Dawn ja Santa Monica Studios Julkaisija: Sony 
Alustat: PS4 Julkaisu: 20. helmikuuta

Oli jo aikakin. Sonyn luottosarjojen erinomaisista PSP-osista (Daxter sekä God of War-kaksikko Chains of Olympus ja Ghost of Sparta) vastannut Ready at Dawn -studio on saanut harteilleen täysin oman pelisarjansa, ja vieläpä mahtipontisesti PlayStation 4:llä. 1800-luvun astetta modernimmista pyöreän pöydän ritareista kertova The Order: 1886 kiinnostaa erityisesti asetelmansa ja ällistyttävän upean grafiikkansa ansiosta. Nyt vielä jännitetään, onnistuuko kolmannesta persoonasta kuvattu suojapohjainen räiske yllättämään pelillisesti.

14. PERSONA 5

Tekijä: Atlus Julkaisija: Atlus
Alustat: PS3 ja PS4 Julkaisu: 2015 (Japani ja Pohjois-Amerikka)

Japanilainen Persona-roolipelisarja ei ehkä ole lännessä myyntihitti, mutta se on onnistunut salakavalasti louhimaan tiensä tiensä sarjaa testanneiden sydämiin. Edellinen osa Persona 4 julkaistiin jo kuusi vuotta sitten, mutta iästään huolimatta laajennettu PS Vita -uusioversio Persona 4: Golden keikkui toissavuonna vuoden peli -listoillakin. Sarjan vahvuuksiin lukeutuu sympaatiset hahmot, jotka pelin sisäisen päivärytmin puitteissa ratkovat mystisten maailmojen ongelmia - usein koulunkäynnin ja koeviikkojen ohella. Samaa odotetaan myös täysin uuden hahmokatraan sisältävältä PS3:n ja PS4:n Persona 5:ltä.

13. SPLATOON

Tekijä: Nintendo Julkaisija: Nintendo
Alustat: Wii U Julkaisu: Toukokuu

Nintendo tapaa usein luottamaan tuttuihin pelihahmoihin, mutta Splatoon on piristävä poikkeus. Täysin uudessa pelisarjassa keskitytään yksinpelimoodin olemassaolosta huolimatta moninpeliräiskintään, toki nintendomaisen kekseliäin kääntein. Rautapaukkujen sijaan kilpailevilla tiimeillä on maalipyssyt, joilla pelialuetta värjätään oman tiimin väreihin. Mikä tärkeintä, hahmot voivat muuttua maalissa uiviksi mustekaloiksi, jolloin pelaajat voivat liikkua niin seinillä kuin esteiden yli tai alikin. Viime vuoden E3-messuilla testattujen yhteenottojen perusteella tässä kieltämättä voi olla sitä jotakin...

12. MORTAL KOMBAT X

Tekijä: NetherRealm Studios Julkaisija: Warner Bros.
Alustat: PS3, PS4, X360, XOne ja Win Julkaisu: 14. huhtikuuta

Tulkoon mättö! Vanha kunnon verilöyly Mortal Kombat oli yksi niistä mätkintäsarjoista, jotka onnistuivat elvyttämään itsensä Street Fighter IV:n vanavedessä. Pelkällä Mortal Kombat -nimellä kulkenut mätkintäpaketti oli yllättävän sujuva kaksiulotteinen turpajuhla, jossa tekemistä riitti peruskahinoinnin lisäksi muun muassa haastetornien ja hämmästyttävän vetävän tarinamoodin ansiosta. Jatko-osa Mortal Kombat X rakentuu samalle pohjalle, mutta tällä kertaa jokaisesta hahmosta on kolme eri variaatiota, joissa painotetaan hahmon eri kykyjä. Lisäksi yhteenottoissa voi hyödyntää myös itse kenttää, hieman Injustice: Gods Among Usin tavoin. Verta ja suolenpätkiäkään ei säästellä, sillä tähän asti nähdyt Fatality-lopetukset lienevät sarjan brutaaleimmat.

11. PILLARS OF ETERNITY

Tekijä: Obsidian Entertainment Julkaisija: Paradox Interactive
Alustat: Win, Mac ja Linux  Julkaisu: 26. maaliskuuta

Läntisten roolipelien ystävät odottavat suu vaahdossa tätä Project Eternity -nimellä aloittanutta joukkorahoituspeliä. Obsidian-studiossa peliä työstää todellinen unelmatiimi, jossa mukana ovat mm. Josh Sawyer, Tim Cain, Chris Avellone ja George Ziets, ja näiden nimien takana on armoton läjä klassikoita. Tarkoituksena on saada aikaan henkistä jatkoa roolipeleille, jotka hallitsivat kenttää Interplayn ja Black Islen kulta-aikana. Jos kovat odotukset lunastetaan, haastavan taistelun lisäksi pelissä on vakavaa, aikuista ja moniulotteista fantasiatarinointia.

10. STAR WARS: BATTLEFRONT

Tekijä: DICE Julkaisija: Electronic Arts
Alustat: PS4, XOne ja Win Julkaisu: 2015

Tähtien sotaa pelimuodossa Battlefieldin tuotantoarvoilla? Kelpaahan se, mikäli tuoreimpien Battlefield-pelien ongelmista ja virheistä on otettu opiksi. Electronic Artsin ja DICE:n uudelleenkäynnistämästä Star Wars: Battlefrontista ei tiedetä vielä juuri mitään, mutta siltä on lupa odottaa paljon. Haluaahan Lucasfilmsin ja sarjan oikeudet ostanut Disney luoda kaukaisen galaksin ympärille runsaasti positiivista kuhinaa ennen J.J. Abramsin ohjaamaa ja joulukuussa ensi-iltaansa saavaa Star Wars -seiskaepisodia, The Force Awakensia. Jää nähtäväksi, saadaanko Battlefrontin puitteissa klassisten maisemien lisäksi esimakua myös uuden elokuvan kulisseista.

9. BLOODBORNE

Tekijä: From Software Julkaisija: Sony
Alustat: PS4 Julkaisu: 25. maaliskuuta

Demon's Soulsin ja Dark Soulsin luotsaama linja jatkuu. Souls-pelit luoneen From Softwaren ja Hidetaka Miyazakin uutuuspeli Bloodborne on yksi Sonyn alkuvuoden isoimmista yksinoikeuksista, ja sen odotetaan vetoavan nimenomaan PlayStation 4:n tosipelaajiin. Synkän Bloodbornen yksi merkittävimmistä eroista esimerkiksi Dark Souls -sarjaan on sen nopeatempoisempi luonne, jonka avulla hyökkäyksiä voi latoa astetta luontevammin laajempienkin vihollislaumojen keskellä. Kuten odottaa saattaa, pelin luonne on armoton ja virheet koituvat kohtalokkaiksi.

 

8. QUANTUM BREAK

Tekijä: Remedy Entertainment Julkaisija: Microsoft
Alustat: XOne Julkaisu: 2015

Alan Waken julkaisusta on jo lähes viisi vuotta, joten kotimaiselta pelistudiolta Remedyltä on odoteltu uutta suurpeliä jo melkoisen tovin. Xbox Onelle yksinoikeudella ilmestyvä Quantum Break rikkoo hiljaisuuden tämän vuoden aikana, ja sen lupaillaan hyödyntävän kaikkia studion Max Paynesta ja Alan Wakesta opittuja läksyjä. Nähdyn perusteella luvassa onkin tiukkaakin tiukempaa suojapohjaista räiskintää aikavääristymissä, joita pelaajan ohjaaman Jack Joycen on opittava hyödyntämään edukseen. Aikavoimilla saadaan etulyönti tulitaisteluissa, mutta nähdyn perusteella niitä hyödynnetään myös ympäristöä tuhoisasti vääristävissä loikintaosuuksissa.

7. BATMAN: ARKHAM KNIGHT

Tekijä: Rocksteady Studios Julkaisija: Warner Bros.
Alustat: PS4, XOne ja Win Julkaisu: 2. kesäkuuta

Yön ritarin paluu oli yksi viime vuoden suurimmista lykkäyksistä. Viime vuoden lokakuulta tämän vuoden kesäkuulle siirtyminen kielii, että Arkham Asylumin ja Arkham Cityn työstänyt Rocksteady Studios haluaa hioa trilogiansa päätösosan huolella loppuun asti. Suurin muutos viittasankarin arkeen uudella sukupolvella on lepakkoauton mukaantulo, minkä johdosta itse Gotham City on aiempaa laajempi ja vapaampi. Suurin huolenaihe tässä vaiheessa on, saako kehittäjät peliin tarpeeksi hyvän tasapainon kaahailun, perinteisemmän Batman-toiminnan ja uusien omainaisuuksien välille. Toimituksen odotukset ovat silti korkealla, saivathan molemmat Rocksteadyn Batmanit aikoinaan Pelaajan arvosteluissa täydet 10 pistettä. Kesällä nähdään, miten Arkham Knightin käy.

6. EVOLVE

Tekijä: Turtle Rock Studios Julkaisija: 2K Games 
Alustat: PS4, XOne ja Win Julkaisu: 10. helmikuuta

Evolve on yksi niitä pelejä, joissa idea kantaa pitkälle. Ennakkoon laajasti huomiota ja ihastusta herättäneessä pelissä otetaankin toisistaan mittaa tavanomaista verkkoräiskettä erikoisemmassa asetelmassa. Yksi pelaaja ohjaa jättimäistä ja tuhovoimaista hirviötä, jonka kilpaileva pelaajajoukkue yrittää kukistaa yhteistyön voimin. Moninpelit lukeutuvat Left 4 Deadista vastanneen Turtle Rock Studiosin vahvuuksiin, joten lopputulosta odotetaan vähintäänkin mielenkiinnolla. Evolven lopullista versiota päästäänkin sekä pelaamaan että arvioimaan jo lähiviikkoina.

5. HALO 5: GUARDIANS

Tekijä: 343 Industries Julkaisija: Microsoft
Alustat: XOne Julkaisu: 2015

Microsoftin lippulaivasarja palaa tänä vuonna, mutta Master Chiefin tulevista vaiheista tiedetään yhä yllättävän vähän. Kuten Halo 5:n lisänimi Guardians viittaa, matkassa ainakin keikkuu täysin uusi hahmo, spartanilaisagentti Locke. Vaikka sarjan ruorissa nykyään viihtyvä 343 Industries onnistui varsin hyvin Halo 4:n tarinakampanjassa, monille pelaajille tärkeämpi moninpeli jakoi mielipiteet kahtia uudistuksineen. Koska Halo 5 on myös ensimmäinen varta vasten uudelle sukupolvelle kehitetty Halo, studiolla on yhä mahdollisuus vakuuttaa pelikansalle olevansa Bungien arvoinen seuraaja. Panokset ovat erityisen korkeat, etenkin The Master Chief Collectionin julkaisuongelmien ollessa yhä tuoreessa muistissa.

4. UNCHARTED 4: A THIEF'S END

Tekijä: Naughty Dog Julkaisija: Sony
Alustat: PS4 Julkaisu: 2015

Naughty Dog on ollut pitkään Sonyn tärkein luottostudio, eikä tilanne näytä muuttuvan aivan lähiaikoina. Tavanomaisesti tuhmat koirat ovat aloittaneet uuden sukupolven täysin uudella pelisarjalla, mutta PlayStation 4:llä studio jatkaa veijarimaisen Nathan Draken aarrejahteja entistäkin komeammissa puitteissa. Pelistä tähän asti esitetyn pelikuvan perusteella Uncharted 4: A Thief's End jatkaa tutulla toimintaseikkailulinjalla, joskin aavistuksen verran laajemmissa ympäristöissä. On myös kiinnostavaa nähdä, minkälaista jälkeä The Last of Us -kaksikko Neil Druckmann ja Bruce Straley saavat aikaisiksi sarjan ohjaksissa Unchartedin luovana voimana tunnetun Amy Hennigin siirryttyä Electronic Artsin ja Visceral Gamesin Star Wars -projektiin.

3. THE LEGEND OF ZELDA

Tekijä: Nintendo Julkaisija: Nintendo
Alustat: Wii U Julkaisu: 2015

Nintendon perinteikäs The Legend of Zelda etsii suuntaansa. Edelliset kotikonsoliosat Skyward Sword ja Twilight Princess eivät miellyttäneet kaikkia, mutta 3DS:llä nähty retrohenkisempi A Link Between Worlds tuntui viehättävän kokeilunhaluisella avoimella rakenteellaan. Samaa haetaan myös Wii U:n ensimmäisessä uudessa Zeldassa, jossa Link hevosineen pääsee kirmaamaan piirrosmaisen kauniin avoimen maailman niityille. Sarjan nykyohjaaja Eiji Aonuma on useaan otteeseen todennut haluavansa palauttaa mittakaavan ja vapaamman rakenteen avulla sarjan varhaisosille tyypillisen pelimaailman tutkimisen ja suuren seikkailun tunteen. Se kelpaa meille paremmin kuin hyvin.

2. THE WITCHER 3: WILD HUNT

Tekijä: CD Projekt RED Julkaisija: Bandai Namco Games
Alustat: PS4, XOne ja Win Julkaisu: 19. toukokuuta

Useaan otteeseen lykätty The Witcher 3 on ehdottomasti yksi tämän vuoden merkkitapauksista. Geraltin seikkailut ovat tähän mennessä olleet äärimmäisen laadukkaita toimintaroolipelejä, mutta kaikki trilogian päätösosasta tähän asti nähty on vakuuttanut kunnianhimoisuudellaan. Avonainen maailma on täynnä yksityiskohtia ja tehtäviä, jotka vaikuttavat tarinan kulkuun ja tapahtumiin hämmentävän laajassa mittakaavassa. Mikäli peli vastaakin odotuksia ja lupailuja, The Witcher 3: Wild Hunt varmasti keikkuu lukuisilla Vuoden peli 2015 -listoilla.

1. METAL GEAR SOLID V: THE PHANTOM PAIN

Tekijä: Kojima Productions Julkaisja: Konami
Alustat: PS3, PS4, X360, XOne ja Win Julkaisu: 2015

Metal Gear Solid on aina ollut sarja, jossa jokainen osa uudistuu merkittävästi ja ottaa tietoisia riskejä. Hiiviskelyn avoimeen maailmaan vievä Metal Gear Solid V: The Phantom Pain ei ole poikkeus, sillä The Witcher 3:n tavoin Big Bossin uusin seikkailu on ollut jokaisella esittelykerralla entistäkin vakuuttavampi. Viime vuonna julkaistu Ground Zeroes -maistiainen lupaa lyhyydestään huolimatta erittäin tunnelmallista ja monipuolista hiiviskelykokemusta, johon pääpelissä lisätään runsaasti syvyyttä, avoimuutta sekä Hideo Kojiman tyylille uskollista outoa japanilaista huumoria. Lisäksi jo PSP:llä nähty Metal Gear Solid: Peace Walker onnistui kasvattamaan pelitunteja hauskoilla sivutehtävillä useita kymmeniä tunteja, ja The Phantom Pain tuntuu pyrkivän samaan. Soluttautumistehtävien ohella nimittäin kartutetaan Big Bossin uutta palkka-armeijaa, mistä toivottavasti saadaan runsaasti sisältöä massiiviseen pelimaailmaan.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Gasoil kuva
Gasoil

Dying Lightia vielä näiden lisäksi odottelen, tosin pienellä varauksella...

Käyttäjän Pauli4x4 kuva
Pauli4x4

Olis voinut ihan vaan selkeyden nimissä laittaa pelien nimet näkyviin noihin kuviin. Lukiessani tuota, sai vällillä oikein miettiä että mistäköhän pelistä nyt mahtaa olla kyse...

Käyttäjän Narastel kuva
Narastel

Kylläpähän tuosta useampi kiinnostava tekele löytyy ja ainakin näin lähtökohtaisesti vaikuttaa edellisvuotta huomattavasti paremmalta, eikä me edes vielä tiedetä mitä kaikkea jännää syksyllä on tarjolla. Voisi Bloodbornea varten hankkia vihdoin PS4sen, jotta on sitten myös mm. Uncharted 4 ja MGS V varalle jo valmiina tuossa vieressä pörisemässä.

Käyttäjän Core kuva
Core

Erikoinen järjestys, jos sellaista oli. Mutta jos siis vaan yleisesti listattiin 25 peliä, ei järjestyksessä, niin sitten voin olla samaa mieltä :P

Käyttäjän Hyndeman kuva
Hyndeman

En kyllä ihmettelisi, jos noista 25 pelistä viidennes siirtyisi ensi vuodelle.

Käyttäjän Malarkey kuva
Malarkey

Halo, Quantum Break, Witcher, Batman, Division, Rainbow 6. Jospa ehtisi ainakin nuo pelata tänä vuonna. Lisäksi rästiin jääneitä pelejä melkoinen läjä läpäistävänä...

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Vielä joku aika sitten olisin ehdottomasti laittanut Witcher 3:n oman listani kärkeen mutta täytyy myöntää että Ground Zeroesin pelaaminen ja pelivideoiden muistelu pakottaakin vaihtamaan ykköspallille Phantom Painin. Uskon myös että MGSV saattaa tarjota jopa enemmän vaihtelevaa tekemistä kuin W3. Tämä tosin
perustuu lähinnä Witcher 2:n laajahkoon putkimaiseen pelaamiseen sekä Ground Zeroesin tarjoamaan monipuoliseen menoon vain yhdellä alueella, jonka koon on sanottu olevan vain murto-osa itse pääpelin koosta.

Muita odottamiani pelejä tältä listalta:
Uncharted 4: pelisarjan fanille takuuvarma ostos.
Rise of the Tomb Raider: Varmaa menoa Uncharted & TR -fanille.
Bloodborne: Souls-fanille melkoinen pakko-ostos.
Legend of Zelda: Pitääkö se Wii U käydä hakemassa!!
Yoshi's Woolly World: Ilmeisesti pitää...
Quantum Break: Wake oli parhautta ja tämäkin vaikuttaa loistavalta.
Arkham Knight: Herättää yllättävän vähän tunteita mutta onhan tämä varmasti
taas sitä täyttä laatua mitä kaksi ensimmäistäkin. Kolmas oli ihan ok.
RE: Revelations 2: Ensimmäinen oli loistava tekele, tämä siten lienee myös.
Division: Voi olla jotain suurta mutta niin on varauksetkin.
The Order 1886: Voipi olla hyvä, voipi olla olematta.
Just Cause 3: Helppo valinta kun pakko-ostokset on pelattu alta.
Halo 5: Helppo ostos myös, tarjoaa varmasti sitä perusvarmaa laatua.
Star Wars: Battlefront: Kovat on lähtökohdat, saa nähdä.
Siege: Taktisempi meno aina kiinnostaa mutta katsellaan mitä paljastuu.
Evolve: Mikäli saa peliporukan tähän niin voi olla loistavuutta.

Todellakin kova pelivuosi tulossa jos tammikuussa pystyy listaamaan 17 peliä, joista varmasti tulee ennakkotilaamaan ainakin kaksi. Luultavasti menee useampikin ennakkotilaukseksi. Kehissä on kaiken lisäksi useampi laaja peli, joten milloin pelivalmistajat (tai joku) alkavat myydä Live- ja PSN-ajan kaveriksi ihan perusaikaa että ehtii näitä pelaamaan?

Itsellä on vielä Mordor, Alien, Evil Within sun muut nykyiset hittipelit ostamatta kun säästelen niitä uudelle konsolille. Jonka ostan kai joskus. Kai se pitäisi hakea saman tien että ei ihan kauheaksi mene tämä pelijono.

Käyttäjän OsKu kuva
OsKu

Aijaijai mitä herkkua luvassa pelaajille! Taitaa tulla ikimuistoisin pelivuosi taas pitkään aikaan. Ei sillä etteikö viime vuonnakin olisi tullut paljon hyviä pelejä. Ei taida muuten olla kovin viisasta julkaista Tomb Raideria samaan aikaan Unchartedin kanssa.

Käyttäjän Somionza kuva
Somionza
Lainaus käyttäjältä OsKu

Ei taida muuten olla kovin viisasta julkaista Tomb Raideria samaan aikaan Unchartedin kanssa.

Miksei olis? Pelithän julkaistaan eri alustoille. One saa Raiderin ja PS4 Unchartedin. Toki jos ajattelee siten, että porukat ostaa pleikkarin ja Unchartedin mielummin kuin Raiderin Onelle. Se vaara toki tossa on. En tiedä miten hyvin ovat Microsoftilla tuon ajatelleet. Jos Uncharted 4:n on suositumpi, niin Microsoft ampuu tuon ajallisen yksinoikeutensa kanssa aika pahasti jalkaansa. Sillä Sony saa samaan aikaan Unchartedilla uusia pelaajia ja vanhoja faneja taakseen, ja ajan kanssa ehkä myös Raiderin. Kaksi kärpästä yhdellä Dualshockin iskulla. :D

Käyttäjän Smuge kuva
Smuge

Odotin ihan villiä Homeworld Remastered löytyvän listalta xD xD