Tuntemattomaan sukeltava Subnautica uskoo edustavansa kokonaan uutta peligenreä

Unknown Worldsin uutuusprojekti Subnautica haluaa olla jotain uutta, tuntematonta ja ennen kaikkea avointa.

16.12.2013 21:41

Natural Selection -räiskinnöistä tunnettu yhdysvaltalaispelitalo Unknown Worlds on antanut vihiä seuraavasta peliprojektistaan. Pieni tiimi pelitalossa rakentelee tällä hetkellä tuotosta nimeltä Subnautica, jonka kerrotaan edustavan mahdollisesti genreä, jollaista ei ole vielä aiemmin luotu.

Kuvaillessaan kunnianhimoista luomustaan kertovat kehittäjät tuotoksen olevan veden alle sijoittuva tutkimus- ja rakentelupeli, joka tuo yhteen elementtejä esimerkiksi erilaisista rooli- ja hiekkalaatikkopeleistä. Mukana nähdään ainakin oman sukellusveneen ja varusteiden rakentelua, mutta kokonaisuudessaan luvassa pitäisi olla lopulta seikkailu, jossa halutaan erityisesti nostaa esiin tunne siitä, että pelaajat tutkisivat jatkuvasti jotain tuntematonta.

Subnautican kehitys on tällä hetkellä vielä hyvin varhaisessa prototyyppivaiheessa. Unknown Worldsin tarkoituksena onkin työstää peliä varsin avoimesti yhdessä faniyhteisönsä kanssa saadakseen työstään esimerkiksi palautetta varhain ja nopeasti.

Pelin kehitystä voi seurata muun muassa sen kotisivujen kautta.

Lisää luettavaa