Creative Assembly on jatkanut Alien: Isolationia käsittelevää kehittäjäpäiväkirjaansa uudella videolla. Tuoreimman katsauksen myötä scifi-kauhua odottavat pääsevät näkemään ja kuulemaan, kuinka uutuuspelin äänimailmaa on laitettu kasaan.

Koska Alien: Isolation ottaa paljolti inspiraatiota juuri vuoden 1979 Alien-elokuvasta, pyrkii Isolation parhaansa mukaan jäljittelemään elokuvan tyyliä tietenkin myös ääniensä osalta. Creative Assemblyn tehtävää on tässä suhteessa auttanut se, että kehityksen varrella studiolle on tarjottu pääsy esimerkiksi vanhoihin elokuvaäänitteisiin, joita on voitu käyttää apuna myös Isolationissa.

Alien: Isolation on saamassa julkaisunsa lokakuun 7. päivä. Pelin pääsee kokemaan niin PlayStation 4:llä, Xbox Onella, PlayStation 3:lla, Xbox 360:llä kuin myös pc:llä.

Lisää luettavaa