Sukella Guild Wars 2:n MMO-maailmaan ilmaiseksi viikon ajaksi / Uutiset / pelaaja.fi

Sukella Guild Wars 2:n MMO-maailmaan ilmaiseksi viikon ajaksi

24.09.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
6

ArenaNetin menestyksekäs massiiviroolipeli Guild Wars 2 on avaamassa hetkellisesti ovensa kaikille kokeilunhaluisille pelaajilla.

25. päivä syyskuuta alkaen kuka tahansa voi loikata mukaan peliin ilmaiseksi. Kokeilujakso alkaa Suomen aikaan noin kello kymmeneltä päivällä ja kestää viikon verran.

Jo nyt etukäteen peliin voi jo käydä luomassa tunnuksen kokeilujaksoa varten. Mikäli johonkin aiempaan ilmaisjaksoon on tosin jo ehtinyt osallistua, ei uutta tunnusta peliin tarvitse käydä luomassa.

Viime elokuussa Guild Wars 2 täytti jo täydet kaksi vuotta. Peli on julkaisunsa jälkeen tituleerattu kehittäjiensä toimesta länsimaiden nopeimmin myydyimmäksi MMO-peliksi, eikä menestys ole täysin tyssännyt vielä siihenkään. Pelin saatua julkaisunsa Kiinassa aiemmin tänä vuonna, keräsi se maassa kahdessa kuukaudessa jo lähes neljä miljoonaa pelaajaa puoleensa.

Vaikka Guild Wars 2:n pelaaminen vaatii pelin ostamisen, ei pelistä löydy monille massiiviroolipeleille tyypillistä pakollista kuukausimaksua. Kun pelin on kerran ostanut, ei siitä tarvitse maksaa enää uudelleen penniäkään.

Lähde: Guild Wars 2 (kotisivu)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Gasoil kuva
Gasoil

Suosittelen, vaikka itse olenkin jo siirtynyt muihin MMO-maisemiin.

Käyttäjän Gta IV kuva
Gta IV
Lainaus käyttäjältä Angel of Death

Helvetin hyvä f2p-systeemi, mitään ei koskaan tarvinnut oikealla rahalla ostaa ja mistään en tuntenut jääväni paitsi, peliä tarvitsi vain pelata. Ihan toista kuin vaikkapa Old Republicin Cartel Market-helvetti.

tämä ei ole F2P...

Käyttäjän Gasoil kuva
Gasoil
Lainaus käyttäjältä Angel of Death

Helvetin hyvä f2p-systeemi,

*B2P (buy-to-play)

Käyttäjän Moromopo kuva
Moromopo

Ei voi muuta kuin kehua. Patcheillä korjattu aika paljon (ja myös valitettavasti paskottu jonkin verran) ominaisuuksia. Erityisen hienoa on että tekivät marketista paljon käättäjäystävällisemmän ja nyt on levujen saaminen itseasiassa jopa palkitsevaa. Kannattaa nyt ainakin kokeilla!

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death
Lainaus käyttäjältä Gasoil

Lainaus käyttäjältä Angel of DeathHelvetin hyvä f2p-systeemi,
*B2P (buy-to-play)

Oli mikä oli, systeemi on pirun paljon parempi Old Republicissa. Ei hajuakaan miten nämä termit menee, mutta hämmentävää että swtor "f2p"-mallissa on pakko kaivaa kuvetta jopa tilaajan (Makeb), kun taas Guild Wars 2:n kanssa meni tasan 0 euroa, tosin en ole pelannut Guild Warsia pitkään aikaan, joten systeemi on voinut muuttua.

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Helvetin hyvä systeemi Guild Warsissa, mitään ei koskaan tarvinnut oikealla rahalla ostaa ja mistään en tuntenut jääväni paitsi, peliä tarvitsi vain pelata. Ihan toista kuin vaikkapa Old Republicin Cartel Market-helvetti.