Tulevaisuuden konsoleista puhuminen alkoi kiihtyä jälleen menneellä viikolla. Uudet huhut vihjaavat, että kehittäjät ovat alkamassa päästä käsiksi Nintendon seuraavan konsolin kehitysyksikköihin, mikä on saanut monet aina vain kovemmin pohtimaan, millaisia virallisia lisätietoja laitteesta voitaisiinkaan vielä kuullakaan, kun se lopulta paljastetaan. Tällä välin elo mobiilimarkkinoilla on samalla jatkunut jälleen sinivalkoisissa merkeissä, sillä uusi Aku Ankka -aiheinen peli sai hiljattain julkaisunsa.

Näistä ja monesta muusta asiasta voit lukea lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia kokoavasta listauksestamme.


Huhu: Nintendon uuden NX-konsolin kehitysyksiköiden jakelu käynnistyy

Ensimmäiset kehittäjät alkavat hiljalleen päästä käsiksi Nintendon koodinimellä NX tunnetun uutuuskonsolin kehitysyksikköihin, sanomalehti The Wall Street Journal raportoi. Lehti perustaa tietonsa nimeltä mainitsemattomiin lähteisiinsä, joiden mukaan kehitysyksiköiden lähetys kolmannen osapuolen kehittäjille olisi parhaillaan lähtemässä käyntiin Nintendolla.

Lue koko uutinen

Se että Nintendo toisi yhteensopivan käsikonsolin ja kotikonsolin ja heittäisi vielä kotikonsoliin huippurautaa, tuntuu kaukaa haetulta. Ei liitos toimisi niin hyvin kuin sen pitäisi. Olisihan tuo helvetin hienoa, ei sillä. -JayeizH

Mä kyllä suhtaudun näihin huhuihin hyvin suurella varauksella. Mä en oikein näe, mitä lisäarvoa noin ylivoimaiset tehot toisivat, muutakuin hypeä ”tehoklikin” keskuudessa. Toisaalta hinta tuollaiselle kokoonpanolle tulisi varmasti olemaan varsin korkea, ja Wii U:n merkittävimpiä kompastuskiviä oli juuri nimenomaan liian korkea hinta. Konsolin myyminen tappiolla myös sotii koko Nintendon bisnesperiaatteta vastaan niin rankasti, että epäilen heidän lähtevän noinkin riskikkääseen peliin. -Megaman


Mikromaksut saapuivat PayDay 2 -yhteistyöräiskintään, fanit raivostuivat

Overkill Software on lisännyt kiistanalaisen ominaisuuden PayDay 2:n tuoreimmassa päivityksessä.

Alun perin vuonna 2013 julkaistun PayDay 2 -yhteistyöräiskintäpelin päivitys toi mukanaan mikromaksuja. Ryöstöräiskinnän pelaajat voivat pelatessaan löytää kassakaappeja, jotka on mahdollista avata oikealla rahalla hankittavilla porilla. Reilun parin euron hintaisia poria vastaan PayDay 2 tarjoaa asekuoseja, jotka kohentavat aseiden ulkoasun lisäksi myös niiden ominaisuuksia. Kuosit ovat myytävissä Steam-yhteisön kauppapaikalla, jossa harvinaisempia muunnelmia kaupitellaan tällä hetkellä jopa yli 50 euron hinnalla.

Lue koko uutinen

Hyvää jatkoa pelin kyseenalaisille dlc paketeille. Harmi, että kehittäjät ovat vetääneet ihan ihme linjaa viimeisen ~vuoden ajan. Hyvä peli tärvätään jatkuvilla tyhmillä vedoilla. -1nsane

Kyllä on faneilla ihan aihettakin raivostua. Kehittäjät lupailivat julkaisun aikoihin monelle eri uutislähteelle, että mikromaksuja ei tule ja nyt sitten tämä fiasko. Saa nähdä mitä muita yllätyksiä Crimefestistä tänä vuonna tulee. -Sphinx


Pelileffa joka ei näytä hassummalta? Katso uusi Ratchet & Clank -elokuvan traileri

Ensi vuoden huhtikuussa ensi-iltansa saava virallinen Ratchet & Clank -elokuva näyttää elävän ja voivan varsin hyvin. Sony ja kumppanit ovat kuluvalla viikolla tuoneet elokuvasta julki nyt uuden trailerin, joka vaikuttaisi tarjoavan jopa varsin laaja-alaisenkin katsauksen niin elokuvan hahmoihin kuin tapahtumiinkin.

Lue koko uutinen

Tässä on ihan oikeeta potentiaalia! Traileri näytti varsin hyvältä ja jos samalla linjalla menee koko leffa niin ansaitsee kyllä menestyä 🙂 Huumori ja hahmot (Sekä tietysti varsin mielikuvitukselliset ja uniikit pyssyt) on kyllä aina ollut Ratchet & Clankin suola, pääduon lisäksi Qwark on aina saanut minut hihittelemään. Sitten vaan toivomaan että jos tää menestyy niin jatko-osaan kaikkien suosikki hovimestari Lawrence… 😉 -Qlaos

Juuri tähän tapaan pelileffat pitäisikin tehdä: visuaalinen ilme yhteneväinen pelien kanssa, ja tutut ääninäyttelijät. Vaihtoehtona voitte vaikka miettiä, että entä jos tämä olisi tehty live-actionina ja lopputulos olisi samantyyppinen kuin se Mario bros leffa, heh. -BlueShell


Del Toro kiroaa Konamia: ”Silent Hillsin kuoppaamisessa ei ole mitään järkeä”

Silent Hillsin kuolemantuomiosta tulee pian puolisen vuotta, mutta ohjaaja Guillermo del Toro ei ole vieläkään toipunut tappiostaan.

Mies on jälleen avautunut surutyöstään medialle uuden Crimson Peak -elokuvansa markkinoinnin yhteydessä, eikä teksti ole kaunista. Bloody Disgusting -kauhuleffasivustolle katkera del Toro päivitteli Konamin peruutuspäätöksen täydellistä järjettömyyttä.

Lue koko uutinen

Niin, no. Kyseessä on Konami, firma joka on tehnyt viime vuosina vähintäänkin outoja päätöksiä. Totta puhuen, kun katselee Konamin julkaisemia pelejä edelliselle ja nykyiselle konsolisukupolvelle, niin ei sieltä kovinkaan kummoisia helmiä löydy. -YritaEdes

Se nyt ainakin voidaan jo todeta, ettei kyseessä todellakaan ole Konamin keskisormi pelaajille, vaikka tilanteesta olisikin voinut viestiä paremmin… tai ylipäätään viestiä jollain tavalla. Rahaongelmien ruotiminen julkisesti ei vaan yleisesti kuulu yrityselämän tapoihin. -Haerski


Blizzardin uuden Overwatch-verkkopelin beetatestailu on käynnistymässä

Blizzard on päästämässä hiljalleen pelaajia mukaan testaamaan upouutta Overwatch-räiskintäpeliään.

27. lokakuuta alkaen yhtiö on lyömässä käyntiin pelin suljetun beetatestausvaiheen, johon alustavasti otetaan mukaan vain hyvin rajattu määrä amerikkalaisia. Blizzardin suunnitelmissa on kuitenkin laajentaa testaajamäärää koko ajan hiljalleen päästäen lopulta myös eurooppalaisia ja aasialaisia mukaan räiskimään.

Lue koko uutinen

Tätä odotellessa, toivottavasti olisi yhtä mielenkiintoinen/toimiva kuin vaikuttaa. -Core

Aluksi ei kiinostanut sitten pätkän vertaa, mutta eipä aluksi kiinnostanut möyskään Hearthstone tai Heroes of the Storm ja nyt on molempia jo pidempään tullut pelattua päivittäin, joten täytyy tällekkin antaa mahdollisuus. -Balnazzard


Tekken-yhtiön tuore taistelupeli lynkataan vain muutaman kuukauden ikäisenä

Bandai Namco on sulkemassa moninpelikeskeisen Rise of the Incarnates -taistelupelinsä. Ilmaiseksi pelattavissa ollut pc-nimike poistuu Steamista jakelusta jo nyt keskiviikon aikana, kun taas sen palvelimet suljetaan kokonaan 15. joulukuuta.

Pelin viimeisinä hetkinä kaikki siinä olevat hahmot tulevat olemaan ilmaiseksi kaikkien käytettävissä. Osa peliin ostettavissa olevista esineistä saa samalla myös hinnanalennuksen.

Lue koko uutinen

Tää oli jopa tässä genressä ihan karmean huono peli, en ihmettele ollenkaan ettei menestynyt. -Oskulock


Suomalainen Aku Ankka -peli julkaistiin ilmaiseksi

Suomalaisten rakastama Aku Ankka valtaa aamiaispöydän ohella nyt myös älypuhelimien ruudut.

Keskiviikkona Applen App Storeen tärähti kotimainen The Duckforce Rises -korttitaistelupeli, jota tähdittää Akun rinnalla Ankkalinnan koko kirjava hahmokaarti. Pelissä Ankkalinnan asukkaat joutuvat nokatusten Karhukoplan ja Milla Magian kaltaisten tuttujen vihulaisten kanssa, ja kahakat ratkaistaan nykypäivän pelitrendien mukaisesti erilaisia erikoiskykykortteja läiskimällä.

Lue koko uutinen

Ooon iha samaa mieltä et mieluummin vaikka kerran maksais tästä pelist 4,99 ku kokoajan maksella jotain mikromaksupelejä. Ei oo pitkä aika ku jossain command and conquer mobiilipelissä oli joku tolkuton 150 euron mikromaksu jolla saa ostettua pökeleeseen jotain uusia aseita ja täysin turhaa.. -wlizer

Tulispa Taikaviitta Megaman 9/10-otteella tehtynä, mallina NESin Ducktales. Konsolit & PC alustoina tietty, kännykällä ei mitään tasoloikkaa pysty pelaamaan. -Malone


Star Wars Battlefront kiinnosti yleisöä – beetalla yli yhdeksän miljoonaa testaajaa

Tiistaina päätökseensä saapunut Star Wars Battlefrontin beetatuokio on osoittautunut Electronic Artsin historian suurimmaksi yksittäiseksi beetatestiksi. Tähtien sota -peliensä kotisivuilla julkaisija on vahvistanut, että kaiken kaikkiaan ilmaiseen beetaan otti osaa viimeisen noin viikon ajan yli yhdeksän miljoonaa pelaajaa.

Lue koko uutinen

Itse olin todella tyytyväinen sekä betan antiin että sen ongelmattomuuteen. Jos samalla linjalla jatkavat niin tämähän voisi olla heti julkaisussa aika kelpo peli. Pelkästään jo teema koukuttaa niin paljon, että pakkohan tämä on hankkia heti julkaisupäivänä. -Majur1

Peli ei kuitenkaan nostanut minulla sellaista fiilistä, että tämä peli on pakko saada. Lähinnä lentokoneiden, AT-AT:n ja AT-ST:n saaminen satunnaisista kentässä näkyvistä leijuvista merkeistä toi jopa turhan lapsellisen fiiliksen peliin, vaikka puitteet olisi olleet erittäin hyvään peliin. Star wars on kuitenkin aiheena sellainen, josta toivoisi sen ”täydellisen” pelin tehtävän. -Icebrk


Kunnianhimo aiheutti ongelmia Humble Bundlelle – viidennekselle potkut

Maailmantalouden tosiasiat näyttäisivät pätevän myös hyväntekeväisyyden piirissä.

Pelejä hyväntekeväisyyden nimissä digitaalisesti kaupitteleva Humble Bundle on joutunut leikkaamaan viidenneksen työvoimastaan. Yhteensä kenkää sai viime viikolla 12 työntekijää yhtiön eri osastoilta liiketoiminnan kehityksestä viestintään.

Lue koko uutinen

Uusi Monthly systeemi haiskahtaa tekohengitykseltä ja vaikuttaa aika turhalta, tuskin tuo ainakaan ennestään isojen pelikirjastojen omaaville mitään uutta, eikä varmaan mitenkään merkittävän edullisesti. Saattaa tämäkin homma kaatua tässä lähitulevaisuudessa ja saadaan nakata kepeät mullat Humble Bundlelle, aikansa kutakin. -JaniFromHell

Tämähän johtuu tasan siitä, että alunperin sait ”kunnon” pelit vähintään keskiarvo hintaan, nyt niihin on lätästy joku min. 15€. Itse ostin paljonkin nuita paketteja silloin vielä average hintaan, mutta en enää juuri tämän 15€ säännön vuoksi. Siksi pelit myivät ja meni kaupaksi, kun olivat edullisia. Toki myös se, että tarjonta on ollut paljon laaduttomampaa ensimmäisten jälkeen. -Lordo


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa