PlayStation 4:llä jo kovasti kehuja kerännyt scifi-räiskintäpeli Resogun saapuu PlayStation 3:lle ja Vitalle joulukuun 17. päivä. Alkujaan helsinkiläisen Housemarquen käsialaa olevan pelin tuo laajemmalle yleisölle brittiläisstudio Climax.

Koska Resogun oli aikoinaan nimenomaan kehitetty PlayStation 4:ää varten, on peli PlayStation 3:lla ja Vitalla teknisesti hieman karsitumpi kokonaisuus. Grafiikan ohella kenties merkittävin muutos versioiden välillä on se, että vanhemmilla Pleikkareilla pelin ruudunpäivitys on lukittu puolet hitaampaan 30 ruudun sekuntivauhtiin.

Vitalla peli on sentään saanut hieman lisäominaisuuksia vaihtoehtoisilla kosketusnäyttökontrolleilla ja ad-hoc-yhteistyötilalla.

Resogun tukee sekä tallennusten siirtämistä alustalta toiselle että myös Cross-Buyta. Omistamalla pelin siis joko PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle tai Vitalle, pääsee sitä veloituksetta pelaamaan myös muillakin alustoilla.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa