Suomalainen Interplanetary tykittää avaruusstrategiaa Steamiin

Kajaanin syvyyksissä kasautunut Interplanetary siirtyy osaksi Steamin tarjontaa Early Access -pelinä.

18.4.2014 07:00

Pelipalvelu Steam on aikeissa saada lisää tuoretta suomalaisedustusta tarjontaansa. Osaksi latauskaupan omaa Early Access -osastoa on liittymässä tänään perjantaina strategiapeli Interplanetary, joka on saanut muotonsa kajaanilaisen Team Jolly Rogerin käsissä.

Temppujensa osalta Interplanetary luottaa vuoropohjoiseen scifi-toimintaan, jossa pelaajat ajetaan keskelle planeettojen välisiä yhteenottoja. Tärkeässä osassa pelaamista nähdään niin sekä oman planeetan hallinnointi ja kunnostus kuin myös vihollisten tarkkailu, minkä kaiken tärkeys korostuu tykkien alkaessa laulaa kiertotähtien välillä.

Early Accessin saapuessaan Interplanetary on tukemassa vain moninpelaamista, mutta myös tekoälyvastustajilla varustettu yksinpeli näyttää olevan suunnitteilla. Ajan myötä pelin olisi lisäksi tarkoitus laajeta niin uusilla aseilla, planeetoilla, teknologioilla kuin myös syvemmillä järjestelmilläkin.

Interplanetaryn on alusta alkaen määrä tukea niin Windowsia, Linuxia kuin OS X:ääkin. Hintaa sille kertyy kymmenisen euroa.

Lähde: Team Jolly Roger, Steam

Lisää luettavaa