Clash of Clans– ja Clash Royale -peleistä tuttu suomalaispelitalo Supercell on siirtymässä kiinalaisomistukseen. Jatkossa osake-enemmistöä yhtiöstä on pitämässä hallussaan internetjätti Tencent, jonka on kerrottu hankkivan parhaimmillaan 84 prosenttia Supercellin osakkeista 8,6 miljardilla dollarilla eli hieman vajaalla 7,7 miljardilla eurolla.

Aiemmin Supercellin osake-enemmistö kuului japanilaiselle SoftBank-tietoliikenneyritykselle, jonka osuus Supercellin osakkeista oli kauppahetkellä hieman yli 72 prosenttia. Yhtiö myi oman osuutensa suomalaisyhtiöstä pois 7,3 miljardilla dollarilla.

Kauppojen myötä Supercellin nykyinen käypä arvo kohoaa noin 10,2 miljardiin dollariin.

Supercellilla ollaa jo vakuuteltu, että uudesta omistajasta huolimatta yhtiö jatkaa toimintaansa ja veronmaksua Suomessa. Tencentin ei ole määrä myöskään häiritä Supercellin toiminnallista itsenäisyyttä. Sen sijaan sen pitäisi keskittyä tukemaan Supercell-pelien saamista uusien pelaajien käsiin omilla palveluillaan ja markkina-asemallaan.

Lähde: Supercell, SoftBank, TencentBloomberg

Lisää luettavaa