Suomalainen pelimuseo tekee tuloaan Tampereelle

Tampereelle ollaan perustamassa Suomen pelimuseota, jonka on määrä kerrata suomalaisen pelaamisen historiaa joukkorahoituksen voimin.

25.3.2015 01:31

Suomalaisen pelaamisen historia on saamassa oman pelimuseonsa Tampereelle. Museokeskus Vapriikkiin sijoitettava museo on tarkoitus perustaa osin joukkorahoituskampanjan voimin, mitä Suomessa ei ole tietävissä tehty koskaan aikaisemmin.

Tarkoituksena Suomen pelimuseosta on löytyä monenlaista pelaamiseen liittyvää nähtävää, mutta ensisijaisesti se on keskittymässä nykyisten suunnitelmien mukaan juuri elektronisiin peleihin. Hankkeen takana ovat niin Tampereen yliopisto, keräilijäryhmä Pelikonepeijoonit kuin myös Mediamuseo Rupriikki.

Tarkempia lisätietoja Suomen pelimuseosta tullaan kuulemaan ensi viikolla, jolloin Tampereella järjestetään varsinainen julkistamistilaisuus aiheesta.

Lähde: Visionist, Iltalehti/STT

Lisää luettavaa