Suomalainen Rope Racers julkaistiin iOS-laitteille, Android-versio luvassa ensi viikolla

Kolmivuotias helsinkiläisstudio Small Giant Games on saanut ulos järjestyksessään toisen pelinsä Rope Racersin.

12.3.2016 03:09

Helsinkiläinen mobiilipelitalo Small Giant Games on julkaissut tällä viikolla järjestyksessään toisen pelinsä. Aiemmin torstaina iOS-laitteille ladattavaksi saapui ilmaiseksi pelattavissa oleva Rope Racers, joka on ilmestymässä myös vielä Android-laitteille 17. maaliskuuta.

Kilpailulliseen moninpeluuseen panostavassa Rope Racersissa ideana on juosta kilpaa muita pelaajia vastaan sivulta kuvatuissa tasoloikkaympäristöissä, joissa pelaajien eräs tärkeimpiä apuvälineitä on näillä käytössä oleva köysi. Köydellä kilpailijat voivat heilautella itseään näppärästi tasolta toiselle ja väistellä muutenkin eteen kilpailuissa ilmestyviä ongelmatilanteita.

Lisämielenkiintoa Rope Racersin kilpailuihin tuodaan pelistä löytyvällä vedonlyöntijärjestelmällä, jonka voimin pelaajat voivat pelistä kerättävällä kullalla veikata omaa sijoitustaan aina ennen kilpailua. Mikäli veikkaus osuu oikeaan, voi kilpailusta kääräistä itselleen talteen sievoisen lisäkultasumman.

Kultaa Rope Racersissa käytetään pelin kymmenien eri hahmojen päivittämiseen. Tasapainoa pelissä pidetään vuorostaan yllä ottelujärjestelmällä, jonka pitäisi järkevästi osata etsiä pelaajille aina näille sopivan haastavaa seuraa.

– Tavoitteenamme on tehdä moninpelaamisesta mobiilipeleissä äärimmäisen helppoa. Rope Racers on uusin esimerkkimme näyttävästä ja helposti lähestyttävästä pelistä, jossa muut pelaajat ovat olennaisessa roolissa välittömästi pelin alusta lähtien, Small Giant Gamesin toimitusjohtaja Timo Soininen selittää.

Vuonna 2013 perustetun Small Giant Gamesin esikoispeli oli aiemmin viime vuonna julkaistu Oddwings Escape, josta Pelaaja-lehden arvostelun voi löytää tästä. Small Giant Games koostuu muun muassa muutamista Habbo Hotellin parissa aikoinaan työskennelleistä kehittäjistä.

Lähde: Small Giant Games

Lisää luettavaa