Menneellä viikolla nähtiin tällä kertaa muun muassa suomalaisylläreitä espoolaisen Remedyn paljastettua olevansa mukana uuden CrossFire-pelin kehityksessä. Siinä sivussa kehiin saatiin myös paljon spekulaatiota esimerkiksi Nintendon uudesta NX-konsolista, ja laittoipa Dota 2 taas yhden ennätyksen uusiksi.

Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisessa viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


Juhlan paikka: Blizzard paljasti seuraavan Hearthstone-seikkailun

Hearthstone: Heroes of Warcraft -virtuaalikorttipelin seuraava lisäosa One Night in Karazhan on paljastunut virallisesti. Ensi kuussa debytoiva lisäri on saapumassa jälleen kerran laajentamaan pelin yksinpelikeskeistä Adventure-tilaa tuoden samalla mukanaan myös 45 uutta korttia sekä uuden pelilaudan.

Lue koko uutinen

Toivon mukaan tulisi käyttökelposoa kortteja, varsinkin aggroa vastaan. Tai no, milloin Blizzard olisi tehnyt mitään Aggroa vastaan. Kiva nähdä Zoolock/aggro shaman/vastavaa roskaa ladderissa lisärinkin jälkeen, ainakin arenassa on lisää kortteja mistä valita. -Fazu


Vanhat Burnout-kehittäjät käynnistivät uuden autopelinsä työstämisen

Entisistä Burnout-kehittäjistä koostuva brittistudio Three Field Entertainment on ryhtynyt virallisesti työstämään omaa autopeliään. Tieto on tullut julkisuuteen suoraan studion perustajäseniin lukeutuvan Alex Wardin Twitter-tililtä varsin lyhyessä ja ytimekkäässä muodossa.

Lue koko uutinen

Kunpa olisi valinta käyttää manuaalisia vaihteita. Ainut valittamisen aihe vanhoissa Burnout-peleissä -snaketus

Toivottavasti Burnout Revengen tyylinen. Yks harvoista autopeleistä, mistä tykkään. Takedownit, se ihme kaaosmoodi, yms. -Nikotiini


Valve ja Dota 2 tekivät sen taas – The International -turnauksen palkintopotti jälleen ennätyksellisen suuri

Valven oma Dota 2 -suurturnaus The International on tehnyt jälleen uuden ennätyksen palkintopotillaan. Elokuussa Seattlessa järjestettävässä The International 2016 -lopputurnauksessa pelissä on tänä vuonna ainakin 18,7 miljoonaa dollaria, mikä on enemmän kuin yhdessäkään muussa elektronisen urheilun tapahtumassa.

Lue koko uutinen

Suosittelen kaikkia seuraamaan turnausta, sillä väittäisin Team Liquidin yltävän ainakin top 5:een. -Kansalainen


Aasialainen räiskintäjätti saa jatkoa – suomalainen Remedy yllättäen mukana projektissa

Espoossa majailevan Remedy Entertainmentin yksi seuraavista peleistä näyttää paljastuneen. Kiinalaisesta ChinaJoy 2016 -tapahtumasta kuultujen raporttien mukaan Max Paynen, Alan Waken ja Quantum Breakin luonut studio olisi lyöttäytynyt yhteistyöhön korealaisen Smilegate-yhtiön kanssa auttaakseen uuden CrossFire-räiskintäpelin kehityksessä.

Lue koko uutinen

Isohan pettymys tämä on omalta osalta, mutta eikös Remedyllä ollut useampiakin projekteja työn alla? Jos en ihan väärin muista. -R.Gamer

Pelasin aikoinaan Crossfireä, joka oli todella koukuttava, mutta silti peli on helposti unohdettavissa, joka on sääli. Toivottavasti Remedy tekee hyvää työtä ja voi olla, että jos on ilmainen, niin lataan sen tietokoneelle. Maksaa en aio, sillä ei se ensimmäinen Crossfire niin hyvä ollut. -PukkiHD


Huhu: Nintendo NX on televisioon kytkeytyvä käsikonsoli irtautuvilla ohjainosilla

Nintendon koodinimellä NX tunnettu seuraava pelialusta saattaa hyvinkin olla ensisijaisesti kannattavaa pelaamista varten suunniteltu konsoli. Näin on raportoitunut ainakin pelisivusto Eurogamer, joka kertoo kuulleensa läjän yksityiskohtia uudesta laitteesta useammaltakin eri lähteeltä.

Lue koko uutinen

En ole enää niin kiinnostunut pelaamaan pelkästään sohvalla, joten tämän kaltainen idea(hyvin toteutettuna) kyllä kiinnostaisi, kunhan se ei tule sillä kustannuksella, että Splatoon jäisi vain WII U:n ihmelapseksi. Wili

Itse henk koht en kyllä pidä ajatuksesta, että käsi- ja kotikonsoli jakaisi samat pelit, jolloin 3DS jäisi viimeiseksi sukupolveksi, joka tarjoaa aitoa käsikonsolipelattavaa, jollei sitten tuo NX olisi ihan vain rehti käsikonsoli käsikonsolisisällöllä, jonka voi halutessa kytkeä telkkariin kiinni. -Megaman


Batman tuo moninpelitilan Telltalen seikkailuihin

Telltale Gamesin seikkailupelejä voi jatkossa kokea isommallakin porukalla Batman: The Telltale Seriesistä alkaen.

Kehittäjä paljasti Batman-seikkailussa ensiesiintymisensä tekevän uuden Crowd Play -ominaisuuden San Diego Comic-Con -tapahtuman yhteydessä. Kaverien tai yleisön osallistamisesta kiinnostuneet pelaajat voivat jakaa Crowd Playn avulla verkko-osoitteen, joka mahdollistaa ratkaisuista äänestämisen esimerkiksi älypuhelimella. Pelaajan valinnan mukaan yleisön äänet voi kytkeä vain neuvoa-antaviksi, jolloin pelaajalla on mahdollisuus tehdä edelleen oman mielensä mukaisia valintoja.

Lue koko uutinen

Jee, nyt myös vierestäkatsojat voivat tehdä merkityksettömiä päätöksiä. -Tunna

Itse mietin juuri ihan samaa. Vaikka TWD:n ensimmäinen kausi ja TftB olivatkin käsikirjoitukseltaan huippuluokkaa, niin eihän niiden valinnat vaikuttaneet käytännössä yhtään mihinkään. -Vaapukkamehuw


Xbox-gamertagit voivat vanhentua syksystä alkaen

Microsoft on ottamassa käyttöönsä uuden tavan käsitellä Xbox-konsoleilla hyödynnettäviä gamertag-käyttäjätunnuksia. Ohjelmistojätin päivitettyjen käyttöehtojen mukaan pelaajien käytössä olevat gamertag-nimet voivat syyskuun 15. päivän jälkeen vanhentua, mikäli niillä ei ole kirjautunut viiteen vuoteen mihinkään Xbox-palveluun.

Lue koko uutinen

Ihan järkevä päätös. Mikäli ei viiteen vuoteen nimimerkkiään käytä niin sietääkin vanhentua. Toisaalta taas on entistä isompi kynnys palata käyttäjäksi jos ei sitä tuttua nimeä enää olekaan. Tosin sitten kai saakin valita uuden gamertagin puhtaalta pöydältä ja onhan sekin ihan jees. -zappah


Sijoittajat tajusivat ettei Pokémon GO olekaan ensisijaisesti Nintendon peli, osakkeiden arvo pyllähti

Parisen viikkoa sitten julkaistu Pokémon GO on ollut ilmiö, johon on tähän mennessä ollut enää hankalaa olla törmäämättä. Peli on onnistuneesti saanut ujutettua itsensä niin kaikenikäisten ihmisten puheenaiheisiin kuin jopa suomalaiseen katukuvaankin asti, eivätkä osakekaupatkaan ole tietenkään olleet turvassa taskuhirviöiden vaikutukselta. Viimeisten viikkojen aikana yksinomaan peliyhtiö Nintendon osakkeiden arvo nousi vauhdilla yli puoleen siitä, mitä se oli ollut ennen pelin julkaisua.

Lue koko uutinen

Tämä uutinen kuvaa täydellisesti nykyajan pikavoittosijoittajien adhd-logiikkaa. -juwetus

Ennen kuin täällä vahingonilo pahemmin pääsee kasvamaan, niin kannattaa huomata, ettei sillä ole tasan mitään väliä mikä osakkeen arvoa nostaa. Nousu tietää joka tapauksessa selvää rahaa sijoittajille, joten ketä kiinnostaa, jos spurtti perustui osittain virheelliseen yleiskäsitykseen. On sitä typerämilläkin tavoilla porukka rikastunut. Muuan jenkkilän presidenttiehdokaskin teki aikanaan lähes ammatikseen konkursseja ja hyvin näyttää yhä pyyhkivän. -Haerski


Video näyttää, kuinka Kojiman pelit alkavat jatkossa

Hideo Kojiman odotettiin paljastavan uusia tietoja Death Stranding -projektistaan San Diegon Comic-Conin yhteydessä, mutta toisin kävi.

Kojima esiintyi kyllä Comic-Conissa haastattelun muodossa, mutta hän ei kuitenkaan tarjonnut uusia yksityiskohtia E3-messuilla esitellystä Death Strandingista. Veteraanikehittäjä paljasti sen sijaan lisätietoja Kojima Productionsin maskottihahmo Ludensista. Kojiman mukaan haarniskaan sonnustautunut Ludens on mallinnettu hänen mukaansa, eikä hahmolla ole varsinaisesti mitään tekemistä Death Strandingin kanssa. Ludens kuitenkin esiintyy myös Death Strandingin alussa, sillä Kojima Productionsin paljastama video pyörii jatkossa kaikkien studion pelien alussa.

Lue koko uutinen

Ei viddu. Koko paskan voisi tiivistää hyvin tuohon lopussa (0:28) näkyvään logoon. Kaikki muu on ihan turhaa shittiä. Tykkään kyllä Metal Gearista siinä missä kuka tahansa (paitsi tämä viimeisin, mikä oli pelattavuudeltaan timanttia, mutta tarinaltaan jotain muuta kuin Metal Gear), mutta kyllä Hideostakin on vuosien varrella saanut todella erikoisen ja omahyväisen kuvan. -Boblick

Kojima varmaan ainoa jonka mielestä toi on cool ja pakko katsoa joka helvetin käynnistyksessä. Ennen mgsv en tiennyt kuka se on, nyt tiedän. En ihmettele potkuja. Sympatiat entisille työkavereille. -Audiovarmennus


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa