Suomalaiset ottivat Gran Turismo 6:n nopeasti omakseen

"Maailman nopein kansa" ei turhaan kitsastanut Gran Turismo 6:n ostoa. Peli on myynyt kultaa Suomessa jo julkaisukuukaudensa aikana.

31.12.2013 05:03

Useampikin suomalainen saattoi tänä vuonna löytää joululahjakääreen alta Gran Turismo 6:n. Suomalaisen pelikaupan etujärjestö FIGMA ilmoitti maanantaina Polyphony Digitalin uutuskaisteoksen myyneen Suomessa nyt 10 000 fyysistä kappaletta, minkä myötä sille on myönnetty maassa kultalevy.

– Gran Turismon pikkutarkat yksityiskohdat ovat kantaneet jälleen hedelmää. Suomalaiset ovat edelleen autokansaa ja ajosimulaattorit kiinnostavat suurta yleisöä, Nordisk Filmin PlayStationista vastaava markkinointipäällikkö Piritta Äikäs-Kovasiipi kuvaili.

Gran Turismo 6 sai julkaisunsa Suomessa joulukuun 6. päivä. Ajankohta on ollut upouudelle PlayStation 3 -yksinoikeudelle siinä mielessä mielenkiintoinen, että vasta viikkoa aikaisemmin Euroopassa julkaisunsa sai myös PlayStation 4.

Muun maailman osalta Gran Turismo 6:n alustavan vastaanoton on katsottu olleen ainakin Britanniassa ja Japanissa astetta heikompi kuin peliä edeltäneen Gran Turismo 5:n. Japanissa kutososa myi ensimmäisen kolmen päivänsä aikana noin 200 000 kappaletta, mikä on puolet siitä, mitä Gran Turismo 5 myi maassa ensimmäisen neljän päivänsä aikana. Briteissä Gran Turismo 6:n kerrotaan vuorostaan myyneen julkaisuviikkonsa aikana viidenneksen siitä, mitä Gran Turismo 5 myi avausviikollaan. Tarkkoja myyntilukuja brittimyynneistä ei ole julkistettu.

Gran Turismo 6:n digitaalisista myynneistä ei myöskään ole tietoa.

Saapuessaan vuonna 2010 Gran Turismo 5 oli PlayStation 3:n ensimmäinen kunnollinen sarjan osa. Sen edeltäjä, Gran Turismo 4, nähtiin PlayStation 2:lla Japanissa jo vuonna 2004 ja Euroopassa vuonna 2005.

Tietyllä tapaa Gran Turismo 5:n aika alkaa sekin olla jo ehtoon puolella. Aikaisemmin viikolla Sony ilmoitti lopettavansa Gran Turismo 5:n verkkopalvelut tulevan vuoden aikana.

Lähde: FIGMA, Gamesindustry, Eurogamer

Lisää luettavaa