Suomalaiset räiskintäpelit Jydge ja Time Recoil saivat konsolipäiväyksiä

Suomalaisella 10tonsilla piisaa edelleen vilinä. Nyt näin syksyllä siltä voi odottaa konsoliversioita Time Recoilesta ja Jydgesta.

10.9.2017 19:51

Pelejä välillä sarjatulella julkaiseva tamperelainen 10tons-studio on vahvistanut julkaisupäiviä taas parille tuoreelle pelilleen. Seuraavana se on laittamassa pihalle jo aiemmin pc:lle tuodun Time Recoilin konsoliversiot sekä täysin uuden Jydge-nimikkeensä, jotka ropisevat saataville hieman hajanaiseen tahtiin.

Ensin pelien osalta ulos saadaan Time Recoilin PlayStation 4 -versio 13. syyskuuta, mitä seuraa Xbox One -julkaisu kaksi päivää myöhemmin. Jydge on vuorostaan päivätty toistaiseksi vain PlayStation 4:lle, jolle se tuodaan 3. lokakuuta. Pelistä on tarkoitus saada jossain vaiheessa myös vielä Steam- ja Xbox One -versio.

Pelien hinnoittelu pyörii noin 15 euron paikkaille.

Molemmat tuotoksista kulkevat hieman 10tonsin aiemman Neon Chrome -pelin jalanjäljillä. Tarjolle saadaan siis lintuperspektiivistä kuvattua räiskintää, mutta molemmissa tapauksissa hieman eri tyylillä. Jydge nojaa vahvemmin Neon Chromen toimintamalliin, mutta jättää taakseen sen satunnaiset elementit, kuten ohjelmallisesti luotavat kentät. Time Recoil keskittyy vuorostaan yhden iskun tappoihin ja aikamanipulaatioon hieman Hotline Miamin ja Superhotin hengessä.

Lähde: PlayStation Blog, 10tons (1), (2)

Lisää luettavaa