Suomalaishitti Badlandin matka konsoleille ja pc:lle lähestyy päätöstään

Helsinkiläisen Frogmind-studion pikkupeli Badland saadaan konsoleille ja pc:lle vielä toukokuun lopulla.

14.5.2015 19:18

Muun muassa Applen toimesta vuoden 2013 parhaaksi iPad-peliksi valittu Badland muovautuu toukokuun lopulla myös konsoli- ja pc-kokemukseksi.

Helsinkiläinen pelistudio Frogmind on tiedottanut, että Badland: Game of the Year Edition saadaan ostettavaksi Windows-, Mac- ja Linux-koneille 26. toukokuuta. PlayStation 4:lle, 3:lle ja Vitalle se saadaan vuorostaan päivää myöhemmin, kun taas Xbox Onen vuoro koittaa 29. toukokuuta.

Badlandin Game of the Year Editionin luvataan tarjoavan koettavaksi sata yksinpelattavaa kenttää, sata yhteistyökenttää ja 27 moninpelikenttää. Ydinidealtaan kyseessä on edelleen sivulta kuvattu pulmalentelypeli, mutta uusien alustojen myötä pelin pelattavuutta on muovattu hippusen verran monipuolisemmaksi kuin mitä kosketusnäytön naputteluun pohjautunut pelin tablettiversio aikoinaan tarjosi. Näin ollen myös pelin kenttiä on suunniteltu lisäksi osin uusiksi.

Badland: Game of the Year Edition tulee kustantamaan konsoleilla lähemmäs 12 euroa, kun taas pc:llä se on pari euroa halvempi. Vielä kesäkuun puolella pelistä on määrä julkaista myös Wii U -versio.

Lähde: Frogmind (Gamasutra)

Lisää luettavaa