Pääasiallisesti Trine-sarjasta viime vuosina tunnetuksi tullut Frozenbyte on tuonut julki kokonaan uuden ainakin pc:lle matkalla olevan nimikkeen. Ensi vuoden puolella helsinkiläisstudion aikeena on tuoda maailmaan seikkailu nimeltä Shadwen, joka pulmaloikinnan sijaan haastaa pelaajansa nyt taktiseen hiippailuun.

Peli seuraa Shadweniksi kutsuttua naissalamurhaajaa, jonka tarkoituksena olisi poistaa pelimaailman kuningas elävien kirjoista. Hommaan tuovat mutkia matkaan niin sekä kuninkaan monet aseistetut vartijat että myös Shadwenia seuraava pieni orpotyttö Lily, jonka viattomuudella on ilmeisesti eräänlainen rooli pelissä. Frozenbyte on antanut nimittäin ymmärtää, että Lilyn altistaminen rujojen murhien silminnäkijäksi voisi jotenkin vaikuttaa seikkailun kulkuun.

Lily ei ole kuitenkaan ainut kannustin, jolla Frozenbyte yrittää houkutella pelaajia luovaan ja vähäveriseen hiippailuun. Pitkin seikkailua pelaajat voivat esimerkiksi kelata myös aikaa ja näin ollen hienosäätää hiippailuhetkiään. Myös pelin fysiikat ovat tärkeä työkalu seikkailun yhteydessä, sillä sen ja vapaahkosti pelimaailmaan kiinnitettävän köyden voimin pelaajat voivat esimerkiksi lavastaa vartioiden kuolemia onnettomuuksiksi. Myös vartioiden hämäys onnistuu vastaavin keinoin.

View post on imgur.com

Vaikka Shadwenin virallinen julkaisu siintääkin vasta ensi vuoden puolella, on Humble Monthly -tilaajille tarjottu jo etukäteispääsyä pelin alfaversioon. YouTube ja Twitch voivatkin pian alkaa täyttyä Shadwen-materiaalista, sillä Frozenbyte on rohkaissut peliin käsiksi päässeitä jakamaan videoita ja muuta materiaaleja kokemuksistaan.

Ohessa Shadwenin julkistustraileri.

Lähde: Frozenbyte

Lisää luettavaa