Suomalaisväriä The International -peliturnauksen kahdeksan parhaan joukkoon / Uutiset / pelaaja.fi

Suomalaisväriä The International -peliturnauksen kahdeksan parhaan joukkoon

11.08.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
10

Maailman parhaat Dota 2 -pelaajat vuosittain yhteen kokoavassa The International -peliturnauksessa on tänä vuonna päästy seuraamaan myös suomalaista pelaamista muutaman pelin verran. Turnauksessa kahdeksan parhaan joukkueen joukkoon on selvinnyt kansainvälinen Fnatic-seura, jonka riveissä vaikuttaa Helsingissä asustava Kalle "Trixi" Saarinen (uutiskuvassa oikealla).

Fnaticin osalta kisailu päättyi lauantaina Suomen aikaan joukkueen kärsittyä tappion malesialaiselle Orangelle turnauksen alasarjan kolmannella kierroksella. Fnatic oli sitä aiemmin kokenut tappion myös kiinalaista TongFuta vastaan yläsarjassa, johon Saarisen joukkue oli päässyt voittamalla alkulohkovaiheessa 14:stä pelistään yhdeksän.

Sijoituksellaan joukkue nettoaa 43 020 dollaria. Saarisen ohella joukkueeseen kuuluivat Tal "Fly" Aizik (Kanada), Johan "N0tail" Sundstein (Tanska), Adrian "Era" Kryeziu (Ruotsi) ja Kai "H4nn1" Hanbueckers (Saksa). 

Kilpailusta myöskin lauantaina pudotettu pohjoisamerikkalainen Team Liquid nettosi turnauksesta saman summan kuin Fnatic. Kärkikahdeksikon ulkopuolelle jääville ei vastaavia rahapalkintoja sen sijaan jaeta.

Seattlessa pelattavan The Internationalin palkintopotti on kokonaisuudessaan tänä vuonna noin 2,8 miljoonan dollarin kokoinen. Koko turnauksen voittaja saa summasta noin 1,4 miljoonaa.

Kaikkiaan mukana kilpailemassa on ollut tänä vuonna 16 joukkuetta. Näistä 13 – Fnatic mukaan lukien – kutsuttiin suoraan mukaan turnaukseen, kun taas kaksi muuta valittiin mukaan karsintojen kautta. Viimeinen joukkue pääsi puolestaan kehiin villillä kortilla.

Turnauksen järjestämisestä on vastannut yhdysvaltalaispelitalo Valve, joka on myös Dota 2:n takana. Tämän vuoden osalta kilpaileminen päättyy sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaan, mihin asti pelejä voi seurata suorana esimerkiksi Dota 2:n kotisivuilta.

Itse Dota 2:een voi puolestaan loikata mukaan ilmaiseksi Steamin kautta. Verkossa pelattava areenamätkintä julkaistiin virallisesti heinäkuussa, mutta sitä ennen se ehti olla beetatestauksessa myös noin pari vuotta. Peli on käytännössä jatko-osa Warcraft III -strategiapelin suositulle Defense of the Ancients -modille.

Lähde: Dota 2 (kotisivu)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Cerker kuva
Cerker

Toivottavasti yritätte Dotaa mainostaa tällätavalla. Koska uskoisin että kaikki jotka pelaavat Dotaa hiukan enemmän, niin tietävät että Trixi on suomalainen ja pelaa nationaalisissa. Porukan tosissaan kannattaisi kokeilla Dotaa, helvetin hauskaa.

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu
Lainaus käyttäjältä Cerker

Toivottavasti yritätte Dotaa mainostaa tällätavalla.

Ei tässä mitään mainosteta, vaan kerrotaan ihan yleisesti, mitä vähän suurempaa suomalaisittain on pelimaailmassa tapahtunut. E-urheilu on kokonaisuutena niinkin oma erillinen ja paneutumista vaativa kokonaisuus, että sehän on jo selvää, että aiheesta tosissaan kiinnostuneet seuraavat juurikin ilmiölle omistettuja kanavia.

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard

LoLissa taas ei olisi mitään asiaa noille sijoille :D...muiden onneksi Dota ei (ainakaan vielä) ole Koreassa lähelläkään LoLin suosiota, nopealla vilkaisullla top-16 tiimin joukosta ei löydy yhtään ainutta korealaista pelaajaa

Käyttäjän joo13 kuva
joo13
Lainaus käyttäjältä Balnazzard

LoLissa taas ei olisi mitään asiaa noille sijoille ...muiden onneksi Dota ei (ainakaan vielä) ole Koreassa lähelläkään LoLin suosiota, nopealla vilkaisullla top-16 tiimin joukosta ei löydy yhtään ainutta korealaista pelaajaa

Johtuu enemmän kyllä siitä että taitaa siellä kai vielä olla beta vaiheessa ?
Mutta Nexon tais luvata aika paljon korealaisiin turnauksiin tälle vuodelle palkintorahaa amatööri- / ammatilaisturnauksiin.
Ja myöskään LoL serverit koreassa ei kauheen vakaita kuulemma ole olleet (+ päivitykset tulleet viikon muuhun maailmaan verrattuna myöhemmin) ja Dota2 kans myöskin kokonaan ilmainen kosmettisia tavaroita lukuunottamatta (eli korealaiset voi pelata sitten kotonaan kanssa kaikkia heroja, toisin kuin LoL:ssa) voi tuoda paljon pelaajia kyllä sitten ajallaan.

Käyttäjän Temesklk kuva
Temesklk

Miten helvetissä tuollaisessa on noin paljon rahaa liikkeessä? Ne kuitenkin vain pelaa jotain peliä. Ei E-urheilua vastaan mitään ole, mutta nuo rahat on kyllä väärässä paikassa.

Käyttäjän joo13 kuva
joo13
Lainaus käyttäjältä Temesklk

Miten helvetissä tuollaisessa on noin paljon rahaa liikkeessä? Ne kuitenkin vain pelaa jotain peliä. Ei E-urheilua vastaan mitään ole, mutta nuo rahat on kyllä väärässä paikassa.

1,6 miljoonaa dollaria Valvelta, mutta parempi laittaa rahat turnaukseen ja pelaajille kun tuo siitä hyvin ihmisten tietoisuuteen kun palkintopotti on noin iso (eli markkinointibudjetti oikeastaan, mutta meneekin pelaajille)
Sitten http://www.dota2.com/international/compendium/?l=finnish tuonut nyt palkintopottiin melkein 1,3 miljoonaa lisää.

Käyttäjän Temesklk kuva
Temesklk
Lainaus käyttäjältä joo13

Lainaus käyttäjältä TemesklkMiten helvetissä tuollaisessa on noin paljon rahaa liikkeessä? Ne kuitenkin vain pelaa jotain peliä. Ei E-urheilua vastaan mitään ole, mutta nuo rahat on kyllä väärässä paikassa.
1,6 miljoonaa dollaria Valvelta, mutta parempi laittaa rahat turnaukseen ja pelaajille kun tuo siitä hyvin ihmisten tietoisuuteen kun palkintopotti on noin iso (eli markkinointibudjetti oikeastaan, mutta meneekin pelaajille)
Sitten http://www.dota2.com/international/compendium/?l=finnish tuonut nyt palkintopottiin melkein 1,3 miljoonaa lisää.

Jaa jos ne rahat noin on tullut niin ei siinä sitten mitään!

Käyttäjän vjellu kuva
vjellu

Ihan söpöähän tälläisen uutisen laittaminen on. Mutta miksi vasta nyt. Aikaa sitten olisi voinut uutisoida jotain LoL:sta ja kuinka fnaticin LoL tiimissä on myös suomalainen.

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu
Lainaus käyttäjältä vjellu

Aikaa sitten olisi voinut uutisoida jotain LoL:sta ja kuinka fnaticin LoL tiimissä on myös suomalainen.

Paitsi että tämän uutisen pointtihan ei ole se, että suomalainen pelaa eSports-joukkueessa. Ja tokihan Leaguestakin on myös ihan hiljattainkin puheltu.

Kuten esiin myös jo aiemmin nostin, tietenkään mitään jatkuvia eSports-uutisia on nyt hankala odottaa Pelaajan osalta. Kyseessä on niin oma ja syvä ilmiönsä, että sillä on hyvät, yksinomaan siihen itseensä keskittyneet kanavansa ihan syystä.

Käyttäjän Networx kuva
Networx

Onnittelut länsinaapurille. Alliance teki sen tyylillä ja taidolla. Suomalaiset kun ei ole koskaan pärjännyt esport peleissä kovinkaan vahvasti. Toki Sc2 scenessä elfi ja Naama on hienoja svutuksia saanut, mutta ei suomessa samanlaista tasoa ole kuin muissa naapurimaissamme. ehkäpä 2050 mennessä olemme saaneet lisää tähtiä kotimaastamme.