Suomen pelialan alkulyönneistä kulunut 30 vuotta

Suomen pelialan kaupallisen puolen voi katsoa olleen olemassa jo 30-vuotta. 80-luvun alussa maassa sai alkunsa nimittäin maan ensimmäinen peleihin ja pelitarvikkeisiin keskittynyt maahantuontiyritys.

4.11.2013 01:31

Kuluvalla viikolla on tullut nyt täyteen 30 vuotta siitä, kun Suomen ensimmäinen peleihin ja pelitarvikkeisiin keskittynyt maahantuontiyhtiö perustettiin. Suomen pelijulkaisijoiden ja -jakelijoiden etujärjestö FIGMAn mukaan kyseinen yhtiö oli syntymällään aikalailla vastuussa ainakin suomalaisen pelialan kaupallisesta alusta.

Yritystä oli perustamassa Petri Lehmuskoski yhdessä kahden lukiokaverinsa kanssa. Ikää Lehmuskoskelta löytyi tuolloin 18 vuotta.

– Ensimmäiset Suomeen maahantuomamme pelit oli tehty ZX Spectrum -kotitietokoneelle. Toiminnan alkukipinä syntyi omasta innostuksesta pelejä kohtaan. Yksi alkuaikojen hittipeli, The Way of the Exploding Fist, jopa myöhästyi Suomen markkinoilta, koska emme omalta pelaamiseltamme muistaneet tilata sitä myyntiin ensin lainkaan, Lehmuskoski muistelee FIGMAn virallisessa tiedotteessa.

Lehmuskoski otti kuluvalla viikolla osaa Digiexpo-messuilla pystytettyyn pelialan historiaa esittelevään näyttelyyn tarjoamalla henkilökohtaisesta pelikokoelmastaan näytille joukon peliaiheista tavaraa. Hänen ohella ihmeteltävää näyttelyyn tarjosivat myös Kaj Laaksonen sekä Janne Kaitila.

Lähde: FIGMA

Lisää luettavaa